EM-kisaohjelma suuri peikko Topi Raitaselle – paljastaa myös toisen haasteen

Topi Raitanen lähtee puolustamaan kahden vuoden takaista EM-kultaansa – "Kisojen ajankohta ei ole oma suosikki" 3:44
Topi Raitanen lähtee puolustamaan kahden vuoden takaista EM-kultaansa – "Kisojen ajankohta ei ole oma suosikki"

3 000 metrin esteiden puolustavan Euroopan mestari Topi Raitasen valmistautuminen Rooma EM-kisoihin on ollut vaikea loukkaantumisen takia. Hän nostaa myös esiin kaksi isoa haastetta, jotka hän yrittää voittaa EM-kilpailuissa.

Vaikka Raitanen onkin puolustava Euroopan mestari, ei hän lähde suosikkina Rooman EM-karkeloihin. Suomalainen on juossut ainoastaan yhden kilpailun tänä kesänä maaliin asti. Toisessa startissa tuli ikävä loukkaantuminen, joka laittoi mutkia matkaan kohti EM-starttia.

Esteen ylityksen jälkeen Ranskassa jalkaa tuli luumustelma, jota on paranneltu tähän päivään asti.

– Se on ihan semmoinen, että ei se täysin kivuton ole, mutta kyllä sillä juosta pystyy, Raitanen kertoo jalkansa kunnosta.

Kysymykseen, tarvitseeko jalka erityistä huoltoa, Raitanen vastaa taitavasti väistellen.

– Ainahan tässä lihashuoltoa pitää tehdä, mutta ei mitään maata mullistavaa

Koetko, että pystyt juoksemaan täydellä teholla, että juoksu ei kaadu siihen?

– Kyllä kyllä. Juoksu ei kaadu siihen, Raitanen vakuuttelee.

Kaksi isoa haastetta

Jos valmistautuminen on jalkavamman suhteen ollut vaikea, ovat EM-kisat haastavat myös kahdella muulla tavalla.

– Kisojen ajankohta ei ole oma suosikki. Elokuussa yleensä olen juossut parhaat juoksuni. Kesäkuussakin on tullut hyviä juoksuja, mutta elokuussa on sitten kulkenut erinomaisesti, Raitanen paljastaa.

Viimeksi Münchenin EM-kisat juostiin nimenomaan elokuussa, ja silloin Raitanen sai aikaan finaalissa sellaisen kirin, mihin muut eivät kyenneet vastaamaan. Harva muistaa, että alkuerä ei kuitenkaan ollut samanlaista tykitystä.

– Münchenissä oli tiukkaa aamulla, Raitanen muistelee karsintajuoksua kahden vuoden takaa.

Ajankohta ja nimenomaan lämpö tuottavat suomalaiselle haasteita. Roomaan on luvattu yli 30 asteen lämpötiloja, ja karsinta käydään paahtavassa aamuauringossa.

– Jos sanottiin, että kesäkuun alku on vaikea, niin karsinta-aamutkin on ollut itselle vähän haastavia. Lämmin keli aamulla ei ole mikään lempilapsi, Raitanen myöntää.

– Mutta ei siinä, se on kaikille sama. Pidetään huolta, ettei mies lämpene liikaa, niin päästään kunnialla finaaliin.

Vaikka valmistautuminen on ollut haasteellinen, ja ajankohdassa olisi toivottavaa, ei Raitanen ole tinkinyt tavoitteistaan.

– Mitali oli tavoitteena Münchenissä ja niin se on täälläkin. Pitää pistää parasta pöytään, että pystyy mitalin ja mestaruuden syrjään juoksemaan, Raitanen toteaa.

Raitanen nostaa itse juoksun tärkeimmäksi osioksi kilpailun puolivälin jälkeisen pätkän.

– Juoksun 1 500:n ja 2 500:n välinen matka on kriittisin vaihe itsellä. Lihaskestävyyttä, siitä se on kiinni.

Lue myös:

    Uusimmat