Suomen kesän sensaatiourheilija on Pariisissa – "Enemmän silmiä selässä"

20-vuotiaan kestävyysjuoksijan Ilona Monosen kausi on hämmästyttävää nousukiitoa. 

Ilona Mononen on juossut 3 000 metrin esteet kilpailuolosuhteissa vasta kourallisen kertoja. Ennätys oli vielä viime elokuussa 10.12,64.

Tuosta hän tullut tällä kaudella lähes 50 sekuntia alaspäin. Nykyinen ennätys 9.23,28 syntyi Rooman EM-kisoissa, joka toi hänelle kuudennen sijan ja Suomen ennätyksen

Monipuolinen kestävyysjuoksija saa nyt kokea unelmakesänsä jatkoksi Pariisin olympialaiset. 

– Jos puoli vuotta sitten minulle olisi sanottu, että olen estejuoksijana olympialaisissa, niin en olisi ehkä uskonut. Kaikki otetaan vastaan, mitä annetaan. Tämä on ollut todella upea kesä, torstaina Pariisiin saapunut Mononen kuittaa MTV Urheilulle. 

Monosta hehkutettiin EM-kisojen yhteydessä sensaatioksi, ja syystä. Hän huomaa, että Rooman suoritukset ovat lisänneet median kiinnostusta. 

– Tuntuu, että on ehkä sen EM-kisojen onnistumisen myötä enemmän selässä silmiä, jotka seuraavat sitä, miten menestyn muissa kisoissa. 

– Saan pidettyä oman pään kylmänä, ja keskityttyä minun juttuuni. 

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Hän haluaa jatkossakin pitää sileät juoksumatkat repertoaarissaan. Kesän 2022 EM-kisoissa hän kilpaili 5 000 metrillä. 

– Identifioidun kestävyysjuoksijaksi, joka voi juosta myös esteitä. Toivottavasti olisin tulevissa arvokisoissa vaikka vitosellakin mukana.

Sunnuntaiaamupäivänä juostavat esteiden alkuerät ovat tasoltaan EM-kisojen vastaavia kovemmat. Vauhtia ei voi kuitenkaan tietää ennakkoon. 

– Minulla on siinä pelkästi voitettavaa. Tietystikään mitään hullua en lähde tekemään alkuerässä. Tiedän aika hyvin omat rajani. En kuitenkaan sulje sitä pois, että lähtisin vähän yläkanttiin juoksemaan, jos siinä on sopivaa porukkaa. Yksin en luultavasti jää juoksemaan, sillä tykkään juosta letkassa. Sieltä oma paikka, Mononen alustaa.

Hän on saanut osuvan neuvon Suomen olympiajoukkueen toiselta estejuoksijalta, Euroopan mestari Topi Raitaselta

– Kyllä Topi minulle taisi kommentoida, että samalla kaavalla kuin Roomassa, niin hyvä tulee, Mononen päättää hymyillen.

Naisten 3 000 metrin estejuoksun alkuerät käydään sunnuntaina Suomen aikaa kello 11.05 alkaen. 

Lue myös:

    Uusimmat