Seitsenottelija Saga Vanninen on yksi Suomen alle 23-vuotiaiden joukkueen kirkkaimmista tähdistä. Vanninen on alle 23-vuotiaiden nuorten EM-kisojen seitsenottelun mestarisuosikki ja hänellä on kaikki edellytykset laittaa yli 30 vuotta vanha seitsenottelun Suomen ennätys uuteen uskoon.
Kaksi MM-kultaa ja yhden Euroopan mestaruuden nuorten sarjoissa napannut Saga Vanninen lähtee Espoon kotikisoihin selkeänä ennakkosuosikkina. Götzisissä syntyi toukokuussa nuoren naisen uusi ennätys 6391 pistettä. Tilastoissa seuraavana on Alankomaiden Sofie Dokter 70 pisteen päässä ja tilastokolmonen on Kroatian Jana Koscak, jolla on matkaa Vannisen kärkitulokseen 98 pistettä.
Vanninen ei silti lähde paukuttelemaan henkseleitä Leppävaaran Mondolle.
– Mahdollisimman lähelle omaa ennätystä ja sitten sijoitus, mikä riittää, Vanninen sanoo vaatimattomasti.
Saga Vanninen valittiin Vuoden nuoreksi urheilijaksi tammikuun Urheilugaalassa.Tomi Natri /All Over Press
Oma ennätys riittäisi aivan varmasti mitaliin ja erittäin todennäköisesti kultaan. Oman ennätyksen lisäksi nuorella urheilijalla on vielä toinen kirkas tavoite mielessään. Satu Ruotsalaisen seitsenottelun Suomen ennätys on nimittäin vain 13 pisteen päässä.
– Kyllä se on minulle sellainen tavoite, jota kohti mennään. Toivottavasti pystyisin jo Espoossa tai tämän kauden aikana sen rikkomaan.
Vannisen ennätysottelu ei ollut vielä täydellinen suoritus, joten Suomen ennätys on toden teolla vaarassa jo Espoon EM-kisoissa.
– Heitot menivät alakanttiin, mutta sitten taas korkeus, joka on ollut minulle haastava ja vaihteleva laji, onnistui todella hyvin. Koko ottelu meni vähän vaihtelevasti, mutta sellaista se ottelu on, Vanninen pyörittelee.
Tulosten tarkastelu osoittaa, että Vannisella on loistavat mahdollisuudet rikkoa Satu Ruotsalaisen yli 30 vuotta vanha Suomen ennätys.
Saga Vannisen ennätykset ja SE-vertailu | |||
laji | ennätysottelu | oma ennätys | Satu Ruotsalaisen Suomen ennätys |
100 m aj | 13,48 | 13,34 | 13,54 |
korkeushyppy | 180 | 180 | 188 |
kuulantyöntö | 14,98 | 15,08 | 12,46 |
200 m | 24,35 | 24,3 | 24,2 |
pituushyppy | 643 | 643 | 618 |
keihäänheitto | 42,53 | 49,22 | 47,04 |
800 m | 2.17,91 | 2.17,91 | 2.13,24 |
yhteensä | 6391 | 6552 | 6404 |
Keihäästä pisteitä
SE-lukemia kolkutteleva Vanninen vaihtoi valmentajaa viime kauden jälkeen. Monivuotinen yhteistyö Matti Liimataisen kanssa loppui ja Jesse Jokisesta tuli Vannisen uusi valmentaja.
Uusi yhteistyö on tuonut muutoksia harjoitteluun.
– Juoksuun ollaan panostettu. Yksi iso ero on, että ollaan rytmitetty harjoittelua (eri tavalla). Aika paljon oli kovia viikkoja ja kevyet jäivät vähiin, Vanninen kertoo harjoittelusta.
Uudessa valmennuksessa keskitytään myös siihen, että urheilija pysyy terveenä.
– Huoltavaa tehdään enemmän kuin aikaisemmin. Ei ole ehkä minun vahvuuksiani ollut, mutta niitä pitää tehdä, että pysyy ehjänä, Vanninen toteaa.
Keihäänheitto on tuottanut viime aikoina pientä päänvaivaa nuorelle ottelijalle.
Kehitystä on tapahtunut, mistä kova tuloskuntokin kertoo. Esimerkiksi aikaisemmin vaikeuksia tuottanut korkeushyppy on tällä hetkellä hyvässä terässä.
– Korkeus oli hallissa vaikeaa, mutta nyt se on paremmassa kunnossa. Ehkä tällä hetkellä keihäs on vaikeinta, Vanninen paljastaa.
Ennätysottelun ja Vannisen ennätysten vertailussa keihäänheitto on juuri se laji, josta olisi otettavissa helpoimmat pisteet, kun suunnataan katseet uusiin SE-lukemiin. Tilanne on ikään kuin kääntynyt päälaelleen, sillä keihäänheitto on perinteisesti ollut Vanniselle laji, jossa hän päihittää muut ottelijat selkeästi.
– Hypyt pitäisi saada aika lähelle samaa kuin viime sarjassa. Jos ennätyssarjaan vertaa, koen, että heitoissa on eniten otettavaa, Vanninen suunnittelee.
Vanninen aloittaa urakkansa seitsenottelussa tänään torstaina. Ottelu jatkuu perjantai-iltaan asti.