Nuorten moninkertainen arvokisavoittaja ja Glasgow'n MM-hallikisojen hopeamitalisti Saga Vanninen on erottunut lapsesta asti erityisominaisuudellaan. Vannisen voimantuottoa ovat ihmetelleet sekä Vannista pitkään valmentanut Matti Liimatainen että nykyinen valmentaja Jesse Jokinen.
– Laitetaan tossu vahvasti maahan ja tehdään töitä. Kova voimantuotto on Sagan suoritusten ydin, Jokinen tiivistää hymyillen Vannisen poikkeuksellisen lahjan.
LUE MYÖS: EM-kisat lähestyvät – Wilma Murron paluuaikataulu julki
Vanninen loistaa voimaharjoituksissa, mutta Jokinen ei paljasta yksittäisten liikkeiden testituloksia. Kunnianhimoisen Vannisen tapaan hän puhuu mieluummin urheilu-uran seuraavista askelista kuin saavutetuista tuloksista.
– Pitkässä pelissä työstämme Sagan elastisuutta ja kimmoisuutta, jotta nekin saataisiin korkealle tasolle. Siellä hänellä on potentiaalia, mutta pitää hyväksyä, etteivät ne kehity ihan näin, Jokinen jatkaa sormiaan napsautellen.
Selkä valitti kuormasta
Vanninen on kiistatta myös vahva kilpailija. Hän on voittanut 7-ottelussa 22-vuotiaiden Euroopan mestaruuden sekä 19-vuotiaissa MM- ja EM-kultaa. Talvella hän kamppaili MM-hallikisojen 5-ottelusta hopean Suomen ennätyksellä 4 677.
Vanninen jatkoi saavutuksella jyrkkää kehityskäyräänsä, mutta yllätti samalla itsensä ja valmentajansa. Hän joutui kilpailuun selkävaivojen runteleman harjoitusjakson jäljiltä.
– Minulle oli iso onnistuminen, kun sain siihen kohtaan ehjän ottelun, Vanninen vahvistaa.
– Sitä ennen oli alaselän kanssa haasteita. En ollut hirveästi päässyt tekemään normitreeniä, lajiharjoituksia enkä edes kunnon juoksuharjoituksia.
LUE MYÖS: ME-mies Armand Duplantisilla on uusi ase – "En usko, että vaihtaa enää tuon jälkeen"
Vannisen vaivat opettivat Jokista.
– Uskon, että ne johtuivat kokonaiskuormituksesta. Otteluharjoittelun haaste on se, että tosi moni laji kuormittaa selkää ja lantion seutua. Pitää oppia, minkä verran Saga kestää mitäkin harjoittelua, Jokinen selittää viisastumistaan.
– Hallikauden jälkeen olemme ymmärtäneet kokonaisuuden paremmin.
Ennätys ja unelma
Jokisen valmennuksessa Vanninen on keskittynyt aiempaa vahvemmin juoksuharjoitteluun.
– Testien perusteella nopeus ja juoksu ovat kehittyneet, mutta on vielä eri asia saada ne lajisuorituksiin, Vanninen kertoo kevään harjoituksista.
Kesällä Vanninen ottelee vain Rooman EM-kilpailuissa kesäkuussa ja Pariisin olympialaisissa elokuussa. Hän haluaa puskea 7-ottelun ennätyksensä 6 391 ohi Satu Ruotsalaisen Suomen ennätyksen 6 404.
– Ei ole kauhean montaa mahdollisuutta ennätykseen, mutta tavoitteet ovat vähän vielä sitä korkeammalla, Vanninen paljastaa.
Urallaan Vanninen haluaisi yltää 7 000 pisteeseen, jota parempaan on kyennyt vain neljä urheilijaa yhdysvaltalaisen ME-ottelijan Jackie Joyner-Kerseen johdolla.
Isot potit ja steppi
Jokinen on selaillut ottelun pistetaulukon hiirenkorville.
– Joka lajissa voi ottaa pieniä steppejä, mutta juoksupuolelta on iso potti otettavana. Toivottavasti myös keihäänheittoon löytyy reilusti lisämetrejä, Jokinen luettelee.
Kestävyys 800 metrille pitää rakentaa niin, ettei se rapauta muita ominaisuuksia.
– Sitä ei voi parantaa rykäyksessä. Tavoite on hilata tulos 2.10:n nurkille muutamassa vuodessa, Jokinen tarkentaa.
– Kyse on myös taidosta eli juoksun taloudellisuudesta.
7 000 pisteen tavoite perustuu juoksujen ja keihäänheiton "isoon pottiin", muiden lajien "pieniin steppeihin" ja taitoon. Valmista voi odotella Los Angelesin olympiakesäksi 2028.