EM-mitali Suomeen! Emilia Soini pääsi juhlimaan

129848424
Emilia Soini.Lehtikuva
Julkaistu 24.08.2024 15:36

MTV URHEILU-STT

Emilia Soini oli lauantaina mainiossa vireessä, kun hän voitti pronssia squashin henkilökohtaisissa EM-kilpailuissa Espanjan Cuencassa. Soini kukisti pronssiottelussa Ranskan Marie Stephanin erin 3–1 (12–10, 11–5, 8–11, 11–9).

Ensimmäisestä pisteestä lähtien terävästi pelannut Soini eteni nopeasti 2–0-eräjohtoon. Kolmattakin erää luvuin 7–3 johtanut suomalaispelaaja oli jo marssimassa kohti puhdasta 3–0-voittoa, mutta ranskalainen onnistui venyttämään ottelun vielä neljänteen erään.

Soini ei kuitenkaan tästä lannistunut, sillä sisuuntunut suomalainen kuittasi pronssimitalin voittamalla neljännen erän lukemin 11–9.

Soini on naisten maailmanlistalla sijalla 51, kun taas Stephanin listasijoitus on 47:s. Kaksikon oli tarkoitus kohdata EM-pronssiottelussa myös viime vuonna, mutta ottelua ei lopulta pelattu lainkaan. Silloin Euroopan Squashliitto päätti jakaa pronssiset mitalit molemmille välierien häviäjille.

129850521

Emilia Soini.

Tuoreimmat aiheesta

Squash