Emil Ruusuvuorelta murheellinen ilmoitus

29.12353041 (1)
Emil Ruusuvuoren kauden kohokohta oli eteneminen Wimbledonin kolmannelle kierrokselle.
Julkaistu 04.09.2024 17:28
Toimittajan kuva

Juhana Nyman

juhana.nyman@mtv.fi

Emil Ruusuvuori jättäytyy sivuun Tenniksen ATP-kiertueelta loppukauden ajaksi.

Ruusuvuoren kausi on sujunut mollivoittoisesti. Alku tosin oli loistelias. Ruusuvuori eteni tammikuussa Hong Kongin turnauksen finaaliin, jossa hävisi Andrei Rubleville. Maaliskuusta lähtien selkävaivat ja sairasteltu pitivät Ruusuvuoren sivussa useista turnauksista, ja pelaamaan päästyään hän koki useita ensimmäisen kierroksen tappioita.

Pieni valonpilkahdus Ruusuvuoren kauteen saatiin Wimbledonissa, jossa hän eteni kolmannelle kierrokselle kaatamalla Stefanos Tsitsipasin.

LUE MYÖS: Emil Ruusuvuorelta merkittävä ratkaisu: "Aika oli nyt oikea"

Wimbledonin jälkeen Ruusuvuori kertoi lähtevänsä jahtaamaan arvokkaita ATP-pisteitä Yhdysvaltojen koville kentiltä, mutta ainoaksi turnaukseksi jäi Washingtonin kisa, jossa suomalainen eteni toiselle kierrokselle. Viimeksi Ruusuvuori vetäytyi kauden neljännestä grand slam -turnauksesta, yhä käynnissä olevasta Yhdysvaltain avoimista.

Keskiviikkona Ruusuvuori ilmoitti jäävänsä tauolle tenniksestä.

–  Olen saavuttanut asioita, joista olen unelmoinut lapsesta lähtien, mutta työn ja palautumisen tasapaino ei ole ollut kunnossa. Ylirasituksesta johtuen olen päättänyt pitää taukoa tenniksestä loppuvuoden ajan ja keskittyä fyysiseen ja henkiseen terveyteeni.

Tästä syystä en ole mukana pelaavassa kokoonpanossa Davis Cupissa. Olen kuitenkin joukkueen mukana tukemassa heitä, sillä Davis Cup -joukkue on minulle erittäin tärkeä.

Suomi pelaa Davis Cupin finaalien alkulohkovaiheen ottelunsa ensi viikolla Manchesterissa.

Tuoreimmat aiheesta

Tennis