Emil Ruusuvuori pääsee maailman huippujen karkeloihin: "Sen eteen on muutamat tunnit hakattu palloa"

5:40img
Emil Ruusuvuori kertoo videolla hurjasta vuodestaan.
Julkaistu 13.08.2020 17:55

MTV URHEILU – STT

Tenniksen nelinpelin eliittiin lukeutuva Henri Kontinen jättää elokuun viimeisenä päivänä alkavan grand slam -turnauksen Yhdysvaltain avoimet väliin, kertoi Tennisliitto torstaina. Koronaviruksen pakottaman tauon jälkeen ensimmäisenä grand slamina pelattavassa turnauksessa nähdään kuitenkin suomalaisosaamista, sillä Emil Ruusuvuori on mukana kaksinpelissä.

–  Vallitsevan tilanteen johdosta olen päättänyt, etten matkusta Yhdysvaltoihin. Toivottavasti tilanne paranee ja sen myötä tarkoitukseni olisi aloittaa kausi Euroopassa, Kontinen toteaa.

Ruusuvuori, 21, pelaa Yhdysvaltain avoimia ennen Cincinnati Masters -turnauksessa. Ruusuvuori aloittaa New Yorkissa pelattavan turnauksen karsintojen kautta. Yhdysvaltain avoimet pelataan myös New Yorkissa, ja siihen Ruusuvuorella on paikka pääsarjaan.

–  Ensimmäinen grand slam -pääsarjapaikka on siisti juttu. Sen eteen on muutamat tunnit hakattu palloa. Innolla odotan tulevia otteluita, Ruusuvuori kertoi Tennisliiton sivuilla.

Tuoreimmat aiheesta

Tennis