Emil Ruusuvuori putosi jo avauskierroksella, suomalaistähti sätti itseään rajusti – "Todella surkea esitys"

Emil Ruusuvuori (1)
Emil Ruusuvuori pelit US Openissa päättyivät jo avauskierroksella./All Over Press
Julkaistu 30.08.2022 06:30

MTV URHEILU – STT

Emil Ruusuvuori on jäänyt Yhdysvaltain avoimissa tenniksen miesten kaksinpelin ensimmäiselle kierrokselle. Britannian Jack Draper päihitti suomalaisen erin 6–4, 6–3, 6–3.

Ruusuvuori ja Draper ovat kohdanneet kerran aiemmin. 23-vuotias suomalainen vei kesäkuussa Lontoossa järjestetyssä ATP-turnauksessa voiton Draperista kahdessa erässä.

Ruusuvuori kertoi STT:lle tuoreimman ottelun jälkeen, että hänen pelinsä oli parempaa Lontoossa, jossa kaksikko kohtasi nurmialustalla. New Yorkissa pelataan kovalla alustalla.

– Tänään oli ihan liikaa virheitä aggressiivisen pelin haussa. Kaikki mahdollisuudet päättyivät aina virheisiin ja tämmöiseen. Siinä mielessä todella surkea esitys, Ruusuvuori sanoi. 

Draper on viime aikoina parantanut peliään.

– Hän on yksi noista parhaista nuorista tulokkaista. Sen hän on tässä parin viime viikon aikana osoittanut... Voitti vaikka ketä, suomalainen sanoi.

Ruusuvuori on maailmanlistan sijalla 49. 20-vuotias britannialainen pitää 53. sijaa.

Draper saa toisella kierroksella vastaansa Kanadan Felix Auger-Aliassimen, joka on sijoitettu turnauksessa kuudenneksi.

Kohti top 30:tä

Ruusuvuori on tässä kohtaa kautta paremmassa asemassa kuin aiempina kausina samaan aikaan. Tennispelaaja sanoi, että tavoitteet ovat koko ajan suurempia.

– Alkuvuodesta top 50 oli yksi isoista tavoitteista. Kyllä ne ovat koko ajan isompia, top 40:een, kohti sitä top 30:tä. Se on ihan selkeää.

Hän korosti, että paljon tulee tehdä töitä, pelata ja saada pisteitä kasaan.

– Tietysti se yksi, ekan tittelin saaminen. Sekin vaatii paljon töitä. Paljon pitää parantaa tämänpäiväisestä, hän pohti tavoitteitaan. 

Tuoreimmat aiheesta

Tennis