Emil Ruusuvuori ulkona Pariisin olympialaisista

Suomen tennistähti Emil Ruusuvuori ei aio osallistua kesän olympialaisiin, vaikka paikka Pariisin kentille aukeaisikin.

Ruusuvuori ei mahtunut suoraan olympialaisiin valittavien pelaajien joukkoon. Hän on vahvasta alkuvuodesta huolimatta pudonnut maailmanlistalla 87. sijalle vaikean alkukesän jälkeen.

 25-vuotias ei kuitenkaan aio yrittää mukaan edes mahdolliselta varasijalta.

– Vaikka paikka aukeaisi, on nyt oman urani kannalta parempi vaihtoehto suunnitella loppukesä ammattilaiskiertueen mukaisesti, Ruusuvuori kertoi Tennisliiton tiedotteessa.

– Tämän vuoden haasteiden johdosta olen tippunut rankingissa ja pääsy ATP-kiertueen isoimpiin kisoihin on myös haasteellista. Ja ottaen huomioon ettei olympialaisista saa ATP-pisteitä, on minun katsottava kalenterini ison kuvan, eli ammattilaisuuden näkökulmasta.

Ruusuvuoren tavoitteena on nyt saada ehjä loppukausi ja nostaa ranking alkuvuoden tasolle. Hänen tavoitteenaan on kilpailla lähitulevaisuudessa niin ATP- kuin Challenger-turnauksissa. Suomea hän aikoo edustaa jälleen Davis Cup Finals -tapahtumassa syyskuussa.

Lue myös:

    Uusimmat