Lähes kahdenkymmenen vuoden suhteen päätyttyä nainen luotti tekoälyn apuun eliminoidessaan miehen pois parin yhteiskuvista.
Suloisia ja karvaisia ylämaankarjaa kasvattava yhdysvaltalainen Emily Grace, 38, näpäytti sosiaalisessa mediassa entistä poikaystäväänsä, jonka kanssa hän oli seurustellut yli 18 vuoden ajan. Lehmätila oli ollut parin yhteinen, mutta nykyään kaikki eläimet ja tilalla arjen pyörittäminen on yksin Emilyn vastuulla.
– Olin eksäni kanssa lähes puolet elämästäni. Meillä on tuhansia yhteisiä kuvia yhteisistä muistoistamme, jotka olivat aikoinaan hyviä, mutta nykyisin vain kivuliaita, Emily kertoo.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.
Monissa kuvissa pariskunnan kanssa poseeraa söpöjä ylämaankarjan lehmiä ja vasikoita. Ylämaankarja on Skotlannista peräisin oleva tuuheakarvainen lehmärotu. Emily kertoo, ettei halunnut tuhota ihania kuvia vain entisen miehensä pärstän takia.
– Rakastan näitä kuvia minusta ja eläimistäni, mutta olin vähällä poistaa ne kaikki tuon erään niissä olevan ihmisen takia. Onneksi pystyin pelastamaan kuvat, Emily iloitsee Instagramiin jakamansa videon jakotekstissä.
Emily syötti parin yhteiskuvat tekoälylle ja pyysi sitä poistamaan kuvista entisen poikaystävänsä.
Tekoälyn jälki on suurimmaksi osaksi todella ammattimaista. Voit katsoa sen taidonnäytteen yllä olevalta videolta.
Lue myös: Mikä ihmeen Lensa? Tekoäly luo ihmisten kuvista huikeita avatareja – tällaiset ovat riskit
Lue myös: Ariellan bikinivideo osoittaa, kuinka järjettömästi somevideoilla voi huijata: "Minulla ei ollut aavistustakaan, että se on niin helppoa"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähteet: Caters ja Happy Hens & Highlands/Instagram