Emma Kimiläinen päätti kauden upealla tavalla, paikka W Seriesissä turvattu myös ensi kaudeksi – mestariksi kruunattiin tuttu nimi

17.57251832
Emma Kimiläinen saavutti tämän kauden kahdeksassa osakilpailussa yhden voiton ja kaikkiaan viisi palkintosijaa.
Julkaistu 24.10.2021 20:03
Toimittajan kuva

Mikko Hyytiä

mikko.hyytia@mtv.fi

Emma Kimiläinen päätti toisen W Series -kautensa kahteen palkintopallisijaan Yhdysvalloissa.

LUE MYÖS: Draamaa kauden päätöskisan alla: Emma Kimiläisen kaksi kilpakumppania poissa lähtöruudukosta – brittikuski mursi selkänsä

Sunnuntaina ajetussa kauden päätösosakilpailussa Kimiläinen nappasi lauantain kakkossijan jatkoksi kolmossijan. Kimiläisen sijoitus sarjan loppupisteissä oli niin ikään kolmas. Loppusijoituksellaan Kimiläinen varmisti paikkansa sarjassa myös ensi kaudella.

Sarjan mestariksi kruunattiin päätösosakilpailussa paalulta voittoon ajanut Jamie Chadwick, joka vei mestaruuden myös kaksi vuotta sitten historian ensimmäisellä W Series -kaudella. Brittikuljettaja päätti kauden kahteen ykkössijaan.

Sarjassa toiseksi sijoittunut Chadwickin maannainen Alice Powell jäi sunnuntaina kuudenneksi. Piste-eroa Chadwickin hyväksi tuli lopulta 27 pistettä. Kimiläinen hävisi Chadwickille 51 pistettä.

Chadwickin ja Kimiläisen seuraksi palkintopallille nousi sunnuntaina britti Abbi Pulling, jolle palkintokorokesijoitus oli kauden ensimmäinen.

Tuoreimmat aiheesta

Moottoriurheilu