Emmerdale pyörinyt Suomessa jo 20 vuotta – mikä on saippuasarjojen salaisuus?

8:48img
Julkaistu 24.04.2017 15:54

MTV VIIHDE

Emmerdale-faniksi tunnustautuva laulajatähti Virve Rosti ja tuottaja Marko Äijö vierailivat Huomenta Suomessa.

Suositun brittisaippuasarja Emmerdalen ensimmäinen jakso nähtiin Suomessa MTV3-kanavalla 7. tammikuuta vuonna 1997.

Britanniassa Emmerdalea on nähty ruuduissa 45 vuotta.

– Jäin koukkuun, kun Emmerdalen lähetysaika vaihtui aamupäivästä alkuiltaan. Brittisarjojen hahmot ovat aidompia. Tykkään brittisarjoista paljon. Niissä on ihan oma tunnelmansa, kertoo Huomenta Suomessa vieraillut Emmerdale-fani, laulaja Virve Rosti.

– Ainuttakaan Emmerdalen jaksoa en ole jättänyt väliin. Jos olen reissussa, katson sen jälkeen jaksot niin sanotusti maratonina.

Kotimaisen Salatut elämät -sarjan tuottaja Marko Äijö pohtii, että menestyssarjan taustalla on omistautunut tekijätiimi, oikeat hahmot ja oikea miljöö.

– Eivät tällaiset sarjat ole olleet menestyksiä alusta alkaen, mutta kansainvälisestikin osaaminen on karttunut pitkän pään kiveen lyömisen myötä. Jos tv-draama ylipäätään on tihennettyä todellisuutta elämästä, on siellä luonnollisesti oltava eri ikäluokkien hahmoja mukana, Äijö sanoo.

Virve Rosti paljastaa haastattelussa suosikkihahmonsa Emmerdalessa olevan Cain Dingle.

Katso artikkelin alussa Virve Rostin ja Marko Äijön haastattelu Huomenta Suomessa kokonaisuudessaan!

Tuoreimmat aiheesta

Huomenta Suomi