"En saanut ohjeistusta välttää kontakteja" – Ilman valtioneuvoston puhelinta juhlinutta pääministeri Marinia yritettiin tavoitella eristäytymisohjeistuksella kahdesti

6:06img
Marin juhli baarissa, vaikka oli altistunut koronalle – yhteiskuntatoimituksen päällikkö tiivistää, mistä kohussa on kyse
Julkaistu 06.12.2021 04:55

MTV UUTISET – STT

Helsingin yössä juhlinutta pääministeri Sanna Marinia (sd.) yritettiin tavoitella lauantai-illan aikana kahdesti eristäytymisohjeistuksella, mutta mediatietojen mukaan hänellä ei ollut mukanaan valtioneuvoston puhelinta, johon viestit lähetettiin.

STT:n tietojen mukaan valtioneuvoston jäseniä ohjeistettiin jo hieman ennen iltakahdeksaa lauantai-iltana välttämään kontakteja, jos heillä oli ollut ohjelmaa koronatartunnan saaneen ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) kanssa perjantaina 3.12.

Valtioneuvoston turvallisuusjohtajan antama ohje välitettiin tekstiviestitse, ja se toistettiin laajemmalla jakelulla noin kello 22 samana iltana.

Pääministeri on kertonut muun muassa Helsingin Sanomille ja Iltalehdelle, ettei hänellä ole ollut mukanaan valtioneuvoston puhelinta, johon Valtioneuvoston viestit tulevat.

Sen sijaan Marinilla on ollut illanvieton aikana mukana eduskunnan puhelin, johon hänelle on ilmoitettu Haaviston koronatartunnasta. Twitterissä Marin kertoo, että hänelle oli samalla annettu arvio, ettei erityistoimille ole tarvetta.

–  Tässä yhteydessä en saanut ohjeistusta välttää kontakteja, Marin kirjoitti sunnuntai-iltana puoli kymmenen jälkeen.

Helsingin Sanomien mukaan pääministerille kertoi Haaviston koronatartunnasta valtiosihteeri Henrik Haapajärvi noin kello 19.20 lauantai-iltana.

Marin on kuitenkin myöntänyt lehdelle, että hänen olisi pitänyt käyttää parempaa harkintaa ja ymmärtää tarkistaa tieto toiseen kertaan.

Marin kertoo lisäksi Helsingin Sanomille, että hänellä on aina mukanaan toinen virkapuhelimista.

–  Olen aina tavoitettavissa, ja nytkin minut tavoitettiin, hän kertoi lehdelle.

Ohjeistus tavoitti vasta sunnuntaina

Marin kertoo Twitterissä, että valtioneuvoston varotoimenpiteitä koskeva turvallisuusjohtajan antama ohjeistus tavoitti hänet vasta sunnuntaina.

–  Molemmat puhelimet ovat yleensä mukana, mutta nyt vapaailtana niin ei ollut. Aamulla vasta luin toisen puhelimen viestejä ja huomasin nuo samalla, pääministeri kertoi Ilta-Sanomille.

Pääministeri kertoi tviitissään alkaneensa tiedon sunnuntaina saatuaan välittömästi noudattaa ohjeistuksia ja varasi ensimmäisen koronatestiajan. Ensimmäisestä koronatestistä pääministeri sai negatiivisen tuloksen ja maanantaina hänen on määrä käydä toistamiseen testissä.

Hän kertoo välttävänsä kontakteja toiseen testitulokseen saakka.

3:02img

Marin juhli baarissa, vaikka oli altistunut koronalle – yhteiskuntatoimituksen päällikkö tiivistää, mistä kohussa on kyse.

Iltalehden illalla haastattelema Marin kertoi lehdelle palaavansa töihin normaalisti, jos hän saa vielä toisestakin testistä negatiivisen tuloksen.

Marinin yöelämässä juhlimisesta kertoi alkujaan Seiska-lehti. Lehden tietojen mukaan Marin olisi ollut kahdessa eri ravintolassa yhteensä useiden tuntien ajan ja isomman seurueen kanssa. Iltalehdelle pääministeri on kertonut olleensa illalla ulkona aviomiehensä kanssa.

Ministerien ohjelmaan muutoksia

Valtioneuvosto tiedotti Haaviston koronatartunnasta lauantai-iltana. Ministerin kerrottiin olevan oireeton ja työskentelevän toistaiseksi etänä kotoaan käsin.

Valtioneuvoston turvallisuusjohtaja on ohjeistanut ministereitä ja eräitä virkamiehiä välttämään kontakteja toistaiseksi. Lisäksi heidät on ohjeistettu hakeutumaan koronatestiin ennen lähityöhön palaamista. Kontaktien välttämisen vuoksi joidenkin ministerien lähipäivien ohjelmaan tulee muutoksia.

Esimerkiksi työministeri Tuula Haatainen (sd.) ilmoitti sunnuntaina jäävänsä varotoimena pois maanantain EU-ministerineuvoston kokouksesta.

Valtioneuvosto kertoi sunnuntaina alkuillasta Twitterissä, että Marin sekä tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.) eivät osallistu Haaviston koronatartuntaan liittyvistä varotoimenpiteistä johtuen itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelukseen liittyviin tapahtumiin.

Valtiovarainministeriö on puolestaan kertonut, ettei valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) osallistu Brysselissä euroryhmän kokoukseen ja talousministerien Ecofin-kokoukseen 6.–7.12.

Hallitus oli viimeksi koolla perjantaina. Valtioneuvoston linnan tiloissa pidetyissä kokouksissa on voimassa suositus käyttää maskia.

Katso myös: Työterveyshuolto halutaan mukaan koronarokotuksiin – miksi näin ei ole?

2:21img

Tuoreimmat aiheesta

Sanna Marin