"En uskonut tämän olevan näin vaikeaa" – ammutun gorillan kasvattaja liikuttui haastattelussa

1:23img
Julkaistu 31.05.2016 15:50

MTV UUTISET

Yhdysvalloissa Ohion eläintarhassa ammuttiin viime viikolla Harambe-urosgorilla, kun pieni poika putosi sen aitaukseen ja joutui eläimen retuuttamaksi. Haramben kasvattanut mies järkyttyi kuultuaan gorillan kohtalosta.

Harambe syntyi Texasin Brownsvillen Gladys Porter -eläintarhassa, jossa se vietti suuren osan elämästään.

Ohioon Cincinnatin eläintarhaan Harambe siirrettiin kaksi vuotta sitten. Sen oli tarkoitus lisääntyä tarhan naarasgorillojen kanssa.

Gorillan kasvattaja Jerry Stones ja Gladys Porter -eläintarhan tilavastaava kasvatti Haramben pienestä pitäen.

– Kasvatin Haramben sen syntymästä lähtien. Se asui emonsa kanssa ensimmäiset 20-21 päivää, Stones sanoo.

Stonesin mukaan Cincinnatin eläintarhan tapahtumat tuntuivat varmasti hirvittäviltä kaikille läsnäolijoille, erityisesti aitaukseen pudonneen pojan vanhemmille.

Hän kertoo olevansa järkyttynyt Haramben lopettamisuutisesta, mutta hän ei tuomitse eläintarhan henkilökuntaa päätöksestä.

1:10img

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat