Yksityisyydestään tarkka kirjailija ja entinen Playboy-malli Katariina Souri hyvin harvoin kommentoi henkilökohtaisia asioitaan. Mitä Tuomas Enbuske teki, että hän sai Sourin vieraakseen?
Tuomas Enbuske on harvinaisen suorasanainen, mutta ajatuksensa aina perusteleva haastattelija. Mies on vuosien mittaan saatossa saanut muun muassa Jari Sillanpään puhumaan ensimmäistä kertaa seksuaalisesta suuntautumisestaan.
Viikonloppuna Ilta-Sanomat uutisoi, että kirjailija Katariina Souri on rakastunut ja elää suhteessa naisen kanssa. Torstain Enbuske, Veitola & Salminen -talk show'ssa kuullaan kirjailijan kuulumiset yleisesti, mutta myös hänen uutta rakkauttaan tullaan käsittelemään.
– Katariina ei kauheasti halua puhua yksityisasioistaan. Hänet oli vaikea ympäripuhua mukaan. Piti käyttää charmia, Enbuske paljastaa MTV.fi:lle.
– Olen tottunut käsittelemään arkaluontoisia ja henkilökohtaisiakin aiheita ohjelmissani. Ei nämä asiat minulle ole vaikeita, osaan luontevasti näistäkin puhua, Enbuske sanoo.
Pitkän linjan toimittajalla on usein analyyttinen lähestymistapa käsiteltäviin aiheisiin. Enbusken laajaan tuttavapiiriin kuuluu seksuaalivähemmistöjä, ja miehellä on käsitys siitä, mikä parinvalintaan vaikuttaa.
– Naiset rakastuvat enemmän ihmiseen, miehet sukupuoleen, Enbuske valottaa heteronormatiivisuudesta poikkeavaa kiintymistä.
Enbuske ei MTV:fille tarkemmin avannut mitä hänen charminsa hyödyntäminen käytännössä tarkoitti, mutta se tehosi ja tv-kasvo sai tahtonsa lävitse. Souri vierailee kaikkien aikojen ensimmäisen Enbuske, Veitola & Salminen -talk show'n vieraana.
Suora Periscope-lähetys kulisseista luvassa ennen lähetystä! Seuraa ohjelman tiliä Twitterissä, jotta saat tiedon lähetyksestä ensimmäisten joukossa.
Enbuske, Veitola & Salminen -talk show torstaisin kello 21:00 MTV3-kanavalla.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää