Englannin kanaalissa brittiläisten ja ranskalaisten kalastajien välille syntyi eilen illalla riita kampasimpukoiden takia, kertoo The Guardian.
Kalastajat heittelivät toisiaan kivillä ja ajoivat myös veneensä toisia päin.
Guardianin viranomaistiedon mukaan tappelu oli pienoisessa epätasapainossa, brittiläisiä kalastusaluksia oli tappelussa mukana vain viisi, kun taas ranskalaisia aluksia oli 35. Brittiläiset ajettiin pois kampasimpukka-alueelta Normandian edustalta.
Yhteenotto tapahtui noin 20 kilometrin päässä rannikkosta. Vaikka alue on Ranskan vesialuetta, niin brittiläisillä on kalastusoikeus alueella vuoden ympäri. Ranskalaiset kalastajat eivät oikeutta sulata, sillä he saavat kalastaa kampasimpukoita vain lokakuusta toukokuuhun. He syyttävätkin brittiläisten syyllistyneen kampasimpukkavarantojen tyhjäksi kalastamiseen ja ranskalaiset haluavat, että brittiläisiä koskisivat samat säännöt kuin ranskalaiskalastajia.
– Ranskalaiskalastajat menivät alueelle, koska halusivat brittiläisten lopettavan työt. Tämä päättyi yhteenottoon ja ilmeisesti kivien heittelyyn. Kukaan ei loukkaantunut, kertoo Normandian kalastuspäällikkö Dimitri Rogoff.
Britit pyytäneet valtiolta suojelua
Alukset vaurioituivat yhteenotoissa. Paikallinen uutiskanava France 3 näytti kuvissaan, että ainakin kolmella kalastusaluksella olisi reikiä kyljissään. Kanavan kuvissa näkyy myös, miten ranskalaiset kalastajat heittelevät savupommeja ja huutelevat loukkauksia brittiläisille kilpailijoilleen.
– Pyydämme kaikkia osapuolia pysymään rauhallisina. Olemme nähneet videoita, joissa alukset käyttäytyvät hyvin vaarallisesti, Britannian kansallisen kalastajaliiton pääjohtaja Barrie Deas pyysi ranskalaisen uutistoimisto AFP:n haastattelussa.
– Olemme nostaneet asian esille Britannian hallitukselle ja pyytäneet suojelua, koska kalastaminen tapahtuu lain puitteissa.
Taustalla pitkä riita
Kampasimpukoiden kalastamisesta on riidelty alueella noin 15 vuoden ajan. Ajoittain osapuolet ovat päässeet sopuun kalastusalueista ja ajoista, mutta Rogoffin mukaan Ranska perääntyi tämän vuoden sopimuksesta.
– Emme halua estää heitä kalastamasta, mutta he voisivat odottaa lokakuulle, jotta pääsemme kaikki jakamaan saaliin.
Ranskalaiset valittavat myös, että britit käyttävät isompia aluksia kalastukseen. Guardianin mukaan Britannian lähtö EU:sta voisi ratkaista ongelman. Brexitin jälkeen Britannia olisi EU-alueella niin sanottu kolmas osapuoli, jolla ei ole oikeutta kalastaa alueella.