Enni Rukajärvelle paha takaisku

Enni Rukajärvi
Enni Rukajärvi lumilautaliiton tiedotustilaisuudessa torstaina.Kati Komulainen / All Over Press
Julkaistu 29.10.2015 12:18

MTV SPORT-STT

Lumilautailija Enni Rukajärven kauden avausta joudutaan odottamaan vielä tovi. Rukajärvi loukkasi nilkkansa viime viikolla Itävallassa.

Laskijalta otettiin Itävallassa magneettikuvat, joiden perusteella nilkassa olisi nivelsidevammaa ja luumustelmaa. Rukajärvi on menossa torstaina magneettikuviin Suomessa. Lopullinen tauon pituus selviää niiden jälkeen. Itävallassa otettujen kuvien perusteella tulossa olisi noin kuukauden tauko. 

- Ensimmäisenä päivänä hypittiin hyppyriä. Keli oli tuulinen ja hyppy jäi lyhyemmäksi kuin luulin. Nilkka vääntyi alastulossa, kun en saanut otettua hyvin alas, Rukajärvi kertoi loukkaantumisestaan tiedotustilaisuudessa.

Nilkan loukkaamiseen asti Rukajärven kesäkausi sujui hyvin.

- Olen reissannut aika paljon viime vuosina. Väsyä on sen takia ollut, mutta muuta fyysistä haittaa ei ole ollut.

Enni Rukajärvi (1)

Rukajärvi joutuu tällä hetkellä käyttämään kyynärsauvoja.

Tulevalla kaudella lasketaan esimerkiksi toisen kattojärjestön World Snowboard Tourin MM-kilpailut Kiinan Yabulissa. WST:n MM-kisat kilpaillaan neljän vuoden välein.

Rukajärvi on varovainen asettamaan tavoitteita alkavalle kaudelle.

- On ollut niin monta hyvää kautta, että ei uskalla odottaa hirveästi. Enemmän sitä, että pääsisi monipuolisesti laskemaan.

Liitolta puuttuu yhä pääyhteistyökumppani 

Lumilautaliiton toiminnanjohtaja Mika Andersson sanoo, että Rukajärveä lukuun ottamatta joukkue on talven alla terveenä. 

Kausi alkoi jo elokuun lopulla Australiassa, jossa kisa oli lähellä jäädä väliin lumimyrskyn, sumun ja vesisateen takia. Tällä hetkellä osa maajoukkuelaskijoista on leireilemässä Itävallan Stubaissa.

Lumilautaliiton rahaongelmat eivät ole vieläkään väistyneet. Liitto etsii yhä pääyhteistyökumppania. Koossa on vasta liuta pienempiä kumppanuuksia.

- Tilanne näyttää hieman paremmalta kuin kesällä, mutta olemme haastavassa tilanteessa. Niin ovat tietysti muutkin lajit, mutta ehkä vielä hieman jäämme jalkoihin etenkin menestykseen nähden. Siinä on petrattavaa, Andersson sanoi.

Tuoreimmat aiheesta

Lumilautailu