Ensi vuoden F1-kausi alkaa vasta huhtikuussa

466165892_10
2015 Getty Images
Julkaistu 29.04.2015 10:03

MTV SPORT-STT-AFP

Formula ykkösten MM-kausi 2016 alkaa poikkeuksellisesti vasta huhtikuussa, sillä kauden avauskisa Australian gp siirretään parilla viikolla myöhemmäksi. Australian GP:n järjestäjät kertoivat päätöksestä keskiviikkona.

Melbournessa ajettava kisa ajetaan ensi vuonna 3. huhtikuuta. Järjestäjien mukaan tavoitteena on "tiivistää kautta", joka päättyy vasta marraskuussa. Kisan alkamisaikakin muuttuu, sillä Australiassa on tuolloin jo siirrytty kesäaikaan.

Australian GP on ajettu huhtikuussa vuonna 2006, jolloin kisa siirrettiin myöhemmäksi Melbournessa järjestettyjen Kansainyhteisön kisojen takia. Huhtikuun 2. päivänä ajettu kisa oli tuolloin MM-kauden kolmas osakilpailu.

TV

Tuoreimmat aiheesta

F1