Ensimmäinen Ilosaarirock järjestettiin viikossa – Ruisrock inspiraationa: "Oli hirveä elämys Turussa nähdä sitä oikeata rokkia"

2:12img
Katso videolta, millainen tunnelma
Julkaistu 16.07.2022 21:17

Tuulia Kuusela

tuulia.kuusela@mtv.fi

Ilosaarirock juhlii pyöreitään, sillä rock-festivaali täytti 50 vuotta. Juhlavuosi oli viime vuonna, mutta koronan takia suunnitelmat siirtyivät parilla vuodella.

Festivaali hipoo myös kävijäennätyksiä ja juhlijoita on saapunut yli 70 000.

– Kyllä korona on opettanut sen, että ihmisten kaipuu livemusiikkiin on olemassa. Se ei ole hävinnyt mihinkään, se on ollut kantava voima 50 vuotta ja on edelleen. Ja kun katsoo ympärille yleisöä niin sitä on kaivattu, liveä ei korvaa mikään muu valine, toiminnanjohtaja Niina Hattunen sanoo.

Kuorma-auton lavalta suuremmille rokkilavoille

Ilosaarirockin tarina alkoi elokuussa 1971. Muutama bändi soitti kuorma-auton lavalla ja yleisö oli kertynyt 200 ihmisen verran. Festivaalin nimi oli ensin Rockrieha. 

Festivaalit järjestettiin viikossa, kun nuoret rokkarit olivat innostuneet Turun Ruisrockissa.

– Se oli hirveä elämys siellä Turussa nähdä sitä oikeata rokkia. Se oli vielä niin kaukainen täällä silloin, mutta tosi innostuneita oltiin ja hirveästi vouhotettiin siinä autossa koko ajan, perustajajäsen Markku Leppänen sanoo.

20 vuoden rokkaamisen jälkeen festari kasvoi suureksi ja siirtyi Pielisjoen saaresta suuremmille lavoille Laulurinteelle.

– Kukaan meistä ei silloin 1970-luvulla olisi uskonut, missä puitteissa Ilosaarirock tänä päivänä on, toinen perustajajäsen Ilkka Korjus sanoo.

Tuoreimmat aiheesta

Festivaalit