Pariisin olympialaisten avajaisia vietetään perjantaina, mutta osa lajeista on hyvässä vauhdissa jo nyt. Kisojen ensimmäinen suomalaissuoritus nähdään torstaina, kun jousiampuja Antti Tekoniemi aloittaa urakkansa rankingkierroksella.
Tekoniemi, 42, tähtäsi viime syksynä Italian maastojousiammunnan EM-kilpailuissa hopealle, mistä irtosi komea potti pisteitä olympiarankingiin. Olympiapaikka varmistui lopulta heinäkuun alussa, kun Tekoniemen ranking-pisteet riittivät valintaan.
– Aivan upea fiilis varmistaa olympiapaikka, tämän eteen on tehty töitä vuodesta 2006 alkaen ja vihdoin se palkitaan. Tein kaksi vuotta sitten päätöksen, kun tämän olympiadin karsintamalli julkaistiin, että panostan World Rankingiin ja valitsen kisat sen tavoitteen mukaisesti. Päätös oli oikea, sillä paikka avautui juurikin world rankingin kautta, Tekoniemi iloitsi Suomen Jousiampujainliiton julkaisussa.
LUE MYÖS: Paina ajat mieleen – näinä päivinä Suomeen voi jysähtää mitaleja Pariisin olympialaisissa
LUE MYÖS: Tässä ovat olympialaisten mitalirohmut – ennustus povaa Suomelle karua kohtaloa ja Ruotsille komeaa pottia
Maailmanrankingissa sijalla 43 olevan Tekoniemen olympiataival alkaa kello 15.15 ammuttavassa rankingkilpailussa.
Torstain koko olympiaohjelman löydät alta.
Pariisin olympialaiset torstaina 25.7.
Alkamisaika | Laji | Tarkemmin | Suomalaiset |
10.00-22.00 | Käsipallo | Lohkovaihe, 6 ottelua (naiset) | |
10.30 | Jousiammunta | Rankingkierros (naiset) | |
15.00-17.30 | Rugby-7 | Lohkovaihe, 6 ottelua (miehet) | |
15.15 | Jousiammunta | Rankingkierros (miehet) | Antti Tekoniemi |
18.00-22.00 | Jalkapallo | Lohkovaihe, 6 ottelua (naiset) | |
21.00 | Rugby-7 | Sijoitusottelut 9-12 (miehet) | |
22.00-23.30 | Rugby-7 | Puolivälierät (miehet) |