Ensimmäisen naisen ja prinssi Harryn väleistä yllättävä paljastus – presidentti Joe Bidenilta hulvaton kuitti kaksikon ystävyydestä
Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin puoliso Jill Biden on ystävystynyt prinssi Harryn kanssa. Kaksikon poikkeukselliset välit on pistänyt merkille myös presidentti Biden.
MTV Uutiset julkaisee jouluna vuoden luetuimpia juttuja. Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 11.6.2021.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden, 78, oli puolisonsa Jill Bidenin, 70, kanssa kesäkuussa ensimmäistä kertaa presidenttiparin ominaisuuksissa Britanniassa. Bidenit tapasivat myös kuningatar Elisabetin.
The Sun -lehti kertoo, että ensimmäisellä naisella on jo valmiiksi hyvät yhteydet Britannian kuninkaallisiin, sillä hänen kerrotaan olevan läheinen ystävä prinssi Harryn, 36, kanssa.
Tatler-lehti kertoo niin ikään Jill Bidenin ja Sussexin herttuan ystävyyssuhde alkoi, kun Harry oli vuonna 2012 Yhdysvalloissa. Joe Biden toimi tuolloin Barack Obaman varapresidenttinä.
Kaksikon tiet ovat kohdanneet useita kertoja sen jälkeen ja heidän välillään kerrotaan vallitsevan ainutlaatuinen ystävyyssuhde. Bidenit ovat olleet tuttu näky muun muassa vieraillut Harryn Invictus Games -tapahtumissa, joissa Jill ja Harry on ikuistettu useisiin hyväntuulisiin kuviin keskenään.
Bidenit ja prinssi Harry osallistuivat yhdessä Invictus Gameseihin myös vuonna 2017 Torontossa, jolloin Harry tapasi myös tulevan vaimonsa ensimmäisen kerran.
– Heillä synkkaa hyvin, vaikka ikäeroa on 33 vuotta. Itseasiassa niin hyvin, että tuolloin varapresidenttinä toiminut Joen Biden totesi "hän viettää helkkarin paljon liikaa aikaa prinssi Harryn kanssa", kuninkaalliselämäkerturi Angela Levin kertoo nykyisen presidentin lohkaisseen.
The Sunissa arvellaan, että ehkä joitenkin mielestä odottamatonta kaksikkoa, prinssiä ja Jill Bidenia, yhdistääkin erityisesti yksi asia asia: Prinssi Harry teki pitkään uraa armeijassa, kuten myös Jill Bidenin vuonna 2015 aivosyöpään menehtynyt poikapuoli Beau.
Kehonkielenasiantuntija Judi James arvioi, että kuvien perusteella Jill Bidenin ja Harryn ystävyys vaikuttaa luontevalta.
– Harryn kehonkieli Jillin seurassa hän on mielissään seurasta, jossa hän on ja näyttää virnistelevän kuin nuori koulupoika, James sanoo ja jatkaa:
– Molempia on lisäksi kuvailtu nuorena kapinallisiksi ja heitä yhdistää myös kiinnostus mielenterveyteen ja sodassa vammautuneisiin sotilaisiin liittyviin asioihin.
– Harry tulee varmasti olemaan harmissaan siitä, ettei hän oli Windsorissa, kun Bidenit tapaavat sunnuntaina kuningatar Elisabetin, myös Angela Levin sanoo.
Vaikka kuninkaalliset ovat perinteisesti pysytelleet visusti erossa politiikkaan liittyvistä kysymyksistä, eikä Harrylla ollut äänioikeutta Yhdysvaltain viime syksyn presidentinvaalissa, hän ilmaisi yhdessä herttuatar Meghanin kanssa julkistetulla videolla tukensa Joe Bidenille.
Herttuatar Meghan rikkoi lisäksi kuninkaallisten perinnettä ja äänesti presidentinvaalissa.
– Aina neljän vuoden välein meille kerrotaan sama juttu: Nämä ovat elämämme tärkeimmät vaalit. Mutta nämä ovat. Kun äänestämme, meidän arvomme näkyvät myös käytännössä ja saamme äänemme kuuluville. Sinun äänesi muistuttaa, että sinulla on merkitystä, koska sinulla todella on ja sinä ansaitset tulla kuulluksi, Meghan muistutteli ennen vaaleja julkistetulla videolla.
Uusimmat
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
07:33
Jere testasi kikan maitotölkin "jurppivaan korkkiin"
-
07:29
Sisäpiirilähde: Venäjän kenraalikunnassa kuhisee – useita eroja ja Gerasimov ulos?
-
07:28
Huuhkajat-tähti otti askeleen lähemmäs Valioliigaa
-
07:03
Jesse Puljujärveltä jylhä väite Leijonien NHL-lupauksesta – yksi heitto sai repeämään
-
07:01
Kohtalonhetket käsillä: Suomeen suunnitellulla 260 miljardin jättipotilla on jo kiire
-
06:49
Kommentti: Kansankirkko on ajautunut tosiuskovaisten klikin panttivangiksi – pieni joukko tyrmää muutokset
-
06:28
Salakavalat syyt saavat verenpaineen nousemaan – huomioi nämä arjessasi
-
06:19
Carolina hukkasi johtoasemansa – suomalaistähdet passitettiin kesälomalle
-
06:16
Räjähdyksiä Venäjän laivaston uudessa tukikohdassa
-
06:05
27 vuotta moottoripyöräpoliisina ollut Sami kertoo rajusta takaa-ajosta, jossa pyörä lähti lunastukseen: "Sitten sukellettiin"
-
06:01
Jukka Jalonen jyrähti Leijonien ykkösketjusta – napautti kovan väitteen
-
05:50
MTV:n tiedot: Kansanedustajien matkakohteista erimielisyyksiä – "Emme saa antaa vääriä signaaleja"
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
Lataa lisää