Ensimmäisessä maaottelussa maalin laukonut Jensen: "Ajattelin että miksei"

Fredrik Jensen
Muut rientävät onnittelemaan Fredrik Jenseniä maalistaanAFP / Lehtikuva
Julkaistu 29.03.2017 10:39

MTV SPORT - STT

Suomen jalkapallomaajoukkueen tiistai-illan maaottelussa Itävaltaa vastaan riemastutti 19-vuotiaan Fredrik Jensenin A-maajoukkuedebyytti, jonka nuorukainen kruunasi maalilla. Se toi Suomelle 1-1-tasapelin Innsbruckissa.

Vaihdosta kentälle 58. minuutilla tullut Jensen sai 76. minuutilla pallon Thomas Lamilta, ohitti terävällä käännöksellä vartioijansa ja tempaisi kaukaa pallon alanurkkaa kohti. Sopiva pomppu hämäsi Itävallan maalivahdin, ja pallo oli verkossa.

– Pääsin hyvin kääntymään keskikentällä ja ajattelin, että miksi ei? Kokeillaan. Nyt pallo meni pussiin ja peli tasoihin, Jensen kuvaili Palloliiton sivuilla.

– Oli kiva tehdä debyytti ja kun sain vielä maalin, niin tuntuu entistä paremmalta. Saimme myös ihan hyvän tuloksen, Hollannin liigan Twentessä pelaava Jensen täydensi.

Tuoreimmat aiheesta

Huuhkajat