Työeläke nousee ensi vuoden alussa noin 5,7 prosenttia. Eläkeikään ovat tulossa jo 1960 syntyneet, muistuttaa työeläkeyhtiö Ilmarinen.
Ensi vuonna alimpaan eläkeikään ovat tulossa 1960 syntyneet. Tammikuussa 1960 syntyneellä eläke voi alkaa aikaisintaan elokuun alussa.
Vielä toukokuussa* syntynyt voi aloittaa eläkkeensä aikaisintaan joulukuun alussa, kun taas loppuvuodesta 1960 syntyneillä eläkkeelle siirtyminen on mahdollista vuoden 2025 puolella.
Osittaisen vanhuuseläkkeen alaikäraja on tällä hetkellä 61 vuotta ja esimerkiksi vuonna 1963 syntyneillä osittainen vanhuuseläke voi alkaa aikaisintaan helmikuussa 2024.
Työeläkeindeksin korotus nostaa eläkkeitä vuoden alussa noin 5,7 prosenttia.
Tammikuun eläkettä verotetaan vielä vuoden 2023 veroprosentilla, vuoden 2024 veroprosentit otetaan käyttöön helmikuun alussa.
Suurin osa työeläkkeistä maksetaan kuukauden ensimmäisenä pankkipäivänä, joten vuoden ensimmäinen eläke tulee useimmille työeläkkeensaajille tileille tiistaina 2. tammikuuta.
Kuntien ja hyvinvointialueiden eläkkeet maksetaan kuitenkin kunkin kuukauden 3. päivänä ja valtion eläkkeet 20. päivänä. Jos päivä osuu viikonlopulle tai pyhäpäivälle, nämä eläkkeet on nostettavissa yleensä edeltävänä arkipäivänä.
*Juttua korjattu klo 10.59: Eläkkeelle pääsevät vielä ensi vuoden aikana toukokuussa 1960 syntyneet, eivät enää elokuussa syntyneet, kuten jutussa aiemmin väitettiin.
Klo 13.24 korjattu juttuun eläkkeen maksupäiviä koskeva kohta, joka ei kaikilla ole kuun ensimmäinen päivä.
5:46