Ensin palaneesta Volvosta löytyi vainaja – 5 vangittu sekavassa rikosvyyhdissä: "Huumausaineilla epäillään olevan osuutta tapahtumiin"

joensuu kartta
Julkaistu 12.06.2020 14:44
Toimittajan kuva

Sanni Mattila

sanni.mattila@mtv.fi

Joensuussa on viikon aikana ilmennyt monipolvinen rikosvyyhti, jonka selvittämiseen poliisi kaipaa yleisövihjeitä. Näin tapahtumat etenivät.

Poliisi sai maanantaina kello 2.38 aikaan ilmoituksen palavasta farmari-Volvosta Länsikadun ja Hasaniementien risteyksessä.

Auton sisältä löytyi vainaja, jonka poliisi on tunnistanut alle 30-vuotiaaksi joensuulaiseksi mieheksi. Poliisin mukaan autolla oli ennen ulosajoa ajettu kovaa vauhtia pitkin Länsikatua. Autossa ei ollut rekisterikilpiä ajon aikana.

– Se kuka autoa ajoi, onkin yksi keskeisimmistä asioista tutkinnassa. Sitä emme vielä tiedä, kuka autoa on ajanut, tutkinnanjohtaja Simo Hämäläinen sanoo.

Autopaluun liittyen Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on tänään vanginnut alle 30-vuotiaan joensuulaisen miehen ja naisen todennäköisin syin epäiltynä törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lue myös: Liekehtivästä autosta löytyi vainaja Joensuussa – Kahdeksan nuorta aikuista otettu kiinni: ”Kerrostaloasunnossa useampi poliisitehtävä illan ja yön aikana”

Autopalotutkinta paljasti muita rikosepäilyjä

Nyt autopalon esitutkinnassa on paljastunut muitakin rikosepäilyjä, kuten sunnuntaina Joensuussa tapahtunut törkeä pahoinpitely. Rikoksesta todennäköisyn epäiltynä on vangittu alle 30-vuotias liperiläismies. Uhrina on ollut hänen ikäisensä joensuulainen mies.

Törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta vangitut mies ja nainen ovat epäiltyinä myös pahoinpitelyasiassa.

Lue myös: Kuka poistui farmari-Volvosta Linnunlahden rantaan? Poliisi jatkaa palaneesta autosta löytyneen ruumiin kohtalon selvittämistä Joensuussa

Lisäksi vyyhtiin kytkeytyy poliisin epäilyjen mukaan Joensuun Torikadulla sijaitsevassa asunnossa ilmennyt huumausainerikos. Tästä rikoksesta epäiltynä on vangittu kaksi noin kolmekymppistä miestä, joista toinen on pahoinpitelyn uhri.

Palanut Volvo puolestaan on ollut sunnuntai-iltana parkissa Torikadun asunnon edessä.

Lue myös: Liekehtivästä autosta löytyi vainaja Joensuussa – Kahdeksan nuorta aikuista otettu kiinni: ”Kerrostaloasunnossa useampi poliisitehtävä illan ja yön aikana”

Teot liittyvät toisiinsa, poliisi epäilee

Poliisi uskoo, että palanut auto, huumerikos ja pahoinpitely kytkeytyvät toisiinsa.

– Osittain samat henkilöt ovat eri rooleissa osallisina tapahtumissa. Huumausaineilla epäillään olevan osuutta tapahtumiin. Yhteensä siis viisi henkilöä vangittu kokonaisuuteen liittyen, poliisi tiivistää tiedotteessaan.

Virkavalta kaipaa rikoskokonaisuuden setvimisessä yleisövihjeitä. Erityisesti poliisia kiinnostaa palaneen Volvon liikkeet sunnuntai-illan ja yön aikana. Lisäksi vihjeitä kaivataan Hasaniemen ja Linnunlahden alueella jalkaisin liikkuneista henkilöistä.

Havainnot ja vihjeet voi kertoa Itä-Suomen poliisilaitoksen päivystysnumeroon puh: 0295 415 455 tai sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.

Lue myös: Palaneesta autosta löytyi vainaja Joensuussa – poliisi pyytää havaintoja

Tuoreimmat aiheesta

Joensuu