Ensitreffit alttarilla -Julia haki ohjelmaan toistamiseen – kritisoi nykyistä deittailukulttuuria: "Koko ajan etsitään parempaa"

2:16img
MTV Uutisten toimittajat Katri Utula ja Katja Lintunen esittelevät Ensitreffit alttarilla -ohjelmaan osallistuvan Julian.
Julkaistu 06.10.2023 14:15
Toimittajan kuva

Katri Utula

katri.utula@mtv.fi

Ensitreffit alttarilla -Julialla, 28, on takana useampi puolen vuoden "säätö", koska miehet eivät ole lopulta halunneetkaan sitoutua.

Viisi vuotta sinkkuna ollut hersyvä ja nauravainen Julia, 28, haki Ensitreffit alttarilla  -ohjelmaan ensi kertaa kaksi vuotta sitten, joten ohjelman hakuprosessi oli hänelle entuudestaan tuttu. 

Tuolloin hän pääsi lähes valintaprosessin loppuun saakka ja oli lähellä päästä naimisiin, mutta lopulta hänelle ei löytynyt aivan täydellistä matchia. 

Halusin yrittää nyt uudelleen ja katsoa, miten käy. Olin turhautunut siihen, etten omin keinoin onnistu löytämään itselleni kumppania, Julia kertoo MTV Uutisten haastattelussa ennen hääpäivää.

Lue lisää: Tässä ovat Ensitreffit alttarilla -ohjelman osallistujat

Urheilukaupassa visualistina työskentelevä ja aktiivisesti urheileva Julia on yrittänyt löytää kumppania netin deittipalveluista, mutta se on osoittautunut lähes toivottomaksi.

Monet deittipalveluissa tapaamani ihmiset eivät ole valmiita sitoutumaan, Julia sanoo.

He etsivät koko ajan parempaa ja koko deittailu on pinnallista: suhteen mahdollista tulevaisuutta ei haluta katsoa loppuun asti eikä yhtään syvällisemmin, Julia harmittelee.

"Moni ei halua edes tutustua kunnolla"

Julialla on paljon omakohtaista kokemusta nykyajan deittailukulttuurin haasteista.

Olen tapaillut useampia tyyppejä, jotka yhtäkkiä toteavat, etteivät pystykään parisuhteeseen. Usein tulee sellainen olo, ettei toinen edes halua tutustua minuun syvemmin ja kunnolla, Julia miettii.

Itselläni on ollut useampia tällaisia puolen vuoden säätöjä, vaikka olen halunnut kunnon parisuhteen.

Ensitreffit_alttarilla_S10_Julia

Julia kertoo kyllästyneensä epämääräisiin suhteisiin.

Ohjelman avulla hän uskoo tapaavansa ihmisen, joka on yhtä sitoutunut prosessiin ja kumppanin löytämiseen kuin hänkin.

Tämä ohjelma tuo toivoa, sillä uskon, että minulle on löydetty kumppani, jonka kanssa minulla on yhdistäviä juttuja ja joka haluaa kunnolla tutustua minuun. Tässä annetaan myös todella aikaa tutustua toiseen. 

Hän kokee myös olevansa nyt paljon valmiimpi ohjelmaan kuin kaksi vuotta sitten.

Tämä on elämäni ja itseni takia parempi hetki. Olen oppinut kahden vuoden aikana enemmän itsestäni, Julia sanoo.

"Valitsen kumppaneita, jotka eivät sovi minulle"

Oulussa syntyneen ja Vihdissä kasvaneen Julian ensimmäinen, 19-vuotiaana alkanut parisuhde kesti viisi vuotta ja hän asui tovin avoliitossa. 

Seuraavassa suhteessakin Julia ehti muuttaa yhteen uuden kumppaninsa kanssa, mutta he erosivat vain puolen vuoden seurustelun jälkeen.

Muutin silloin jopa toiselle paikkakunnalle toisen ihmisen perässä, mutta huomasin jo kuukauden jälkeen, ettei suhde toimi. Tämän kyseisen suhteen jälkeen olen lähinnä deittaillut, Julia sanoo ja jatkaa.

Olen jo tiedostanut jollain tasolla, että valitsen itselleni sellaisia kumppaneita, jotka eivät sovi minulle.

Julia sanoo viehättyvänsä sosiaalisista, iloisista ja sopivan menevistä ihmisistä.

Sellaisista, jotka tykkäävät tehdä yhdessä asioita. Ja uskon, että minulle sopisi avoin ja puhelias ihminen, sillä olen sellainen itsekin. En kestäisi tuppisuuta hirveän pitkään.

Aviomiehelle luvassa ainutlaatuinen yllätys

Sitä Julia ei osaa kunnolla sanoa, millainen hän olisi parisuhteessa, sillä edellisestä kunnon suhteesta on aikaa. 

Ajattelen ainakin niin, että haluan tehdä yhdessä asioita ja arjesta kivaa ja hauskaa, Julia sanoo. 

Olen perhekeskeinen ihminen, ja arvostan suhteessa luottamusta, rehellisyyttä ja toisen kunnioittamista. Olen mielestäni aika rento enkä helposti nalkuta mistään. 

Julia kuvailee itseään lähtökohtaisesti pirtsakaksi ja avoimeksi, mutta suuttuessaan hän saattaa sulkeutua.

Häitään hän odottaa jännityksen ja innostuksen sekaisin tuntein.

Minulla on ihan sikahyvä fiilis, en malta odottaa häitä! Julia hihkaisee vain pari päivää ennen h-hetkeä.

Maalaan parhaillaan taulua, jonka annan puolisolleni hääpäivänä. Nyt pitäisi vielä pakata häämatkalle ja siivoilla kotona, koska kohta tänne tulee toinenkin ihminen. Ajatukset ovat koko ajan häissä ja tulevassa kumppanissa, Julia päättää.
 

15:17img

Videolla Töllötuomarit paljastavat, millaiset ovat Ensitreffit alttarilla -osallistujien taustat!

Töllötuomareiden esitysaika muuttuu! Uusi jakso nähdään 10.10. alkaen tiistaisin Ensitreffit alttarilla -ohjelman jälkeen klo 21.55 MTV Katsomossa sekä Huomenta Suomessa keskiviikkoisin!

Ensitreffit alttarilla MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla tiistaisin 10.10. klo 21 alkaen.

Tuoreimmat aiheesta

Ensitreffit alttarilla