Matilla ja Pauliinalla oli tapanaan ottaa omaa aikaa myös Ensitreffit alttarilla -kuvausten lomassa.
Ensitreffit alttarilla -parien päätökset heidän avioliittojensa jatkumisesta selvisivät katsojille tiistaina 26. joulukuuta esitetyssä jaksossa.
Jaksossa Matti ja Pauliina, jotka kokivat alusta saakka suurta ihastumisen tunnetta toisiaan kohtaan kertoivat, että ihastuminen on voimistunut rakkaudeksi. Näin ollen he kertoivat asiantuntijoille jatkavansa yhteistä taivaltaan avioparina.
Lue myös: Ensitreffit-parilla suureet tunteet pelissä – asiantuntijat esittävät ratkaisevan kysymyksen välimatkasta
Matti ja Pauliina kertasivat Ensitreffit alttarilla -kokemustaan MTV Uutisten haastattelussa. Kaksikko muisteli häämatkaansa ja siellä sattunutta hauskaa hetkeä, kun vasta-avioituinut pari päätti yllättäen ottaa omaa aikaa tv-kuvausten keskellä.
– Hävitimme kameraryhmän ja lähdimme kahdestaan puistoon. Istuskelimme varmaan pari tuntia siellä ja juttelimme kaksin. Itseasiassa varmaan ne kivoimmat hetket ovat olleet silloin, kun kamera ei ole kuvannut. Kamerahan tuo sen, ettet ole silloin oikeasti kaksin, Matti kertoi.
Heidän mieleensä on piirtynyt myös toinen samankaltainen tilanne nimenomaan häämatkalta.
– Olimme illallisella, joka oli tilanteena vaikea. Meidät vietiin ravintolaan, valot ja kamera alkoivat käymään, meille lyötiin käteen ranskankieliset menut, kaikki ravintolan 200 ihmistä tuijottivat meitä ja yritimme siinä illallistaa. Se oli tosi stressaava kokemus, Matti muisteli.
Kaksikko päätti lievittää stressiään ja karkasi kahdestaan toisaalle. He nappasivat mikrofoninsa pois ja suuntasivat ravintolan vieressä olleeseen maailmanpyörään.
– Menimme sillä pari kierrosta. Otimme omaa aikaa, Matti muisteli Pauliinan kompatessa.