Ensitreffit-pari Lari ja Niina ovat saaneet paljon kannustusta suhteelleen – Lari paljastaa, miten isovanhemmat suhtautuvat avioliittoon

8:59img
Ensitreffit alttarilla -pariskunta Niina ja Lari paljastavat, millaista palautetta ovat saaneet.
Julkaistu 08.12.2021 16:20
Toimittajan kuva
Aino Haili

aino.haili@mtv.fi

Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa rakastuneet Niina ja Lari ovat saaneet lähipiiriltään hyvän vastaanoton avioliitolleen.

Ensitreffit alttarilla -ohjelman kahdeksannella kaudella naimisiin päätyneet Lari Köymäri ja Niina Pitkänen ovat yhä onnellisesti naimisissa ja viettivät hiljattain avioliittonsa ensimmäistä puolvuotispäivää. 

Pariskunta muisteli keskiviikkona 8. joulukuuta Uutisaamun haastattelussa hääpäiväänsä ja tunnelmiaan hetkestä, jolloin he kohtasivat toisensa alttarilla aivan ensimmäistä kertaa. Niina kertoo, että vihkimisestä hänellä on erittäin hatarat muistikuvat, mutta Larin näkeminen alttarilla oli hänelle kuitenkin yllätys.

Alttarille saavuttuaan pari ehti nopeasti esittäytyä, mutta enempiä he eivät tuossa hetkessä pystyneet juttelemaan. Kun ensimmäinen yhteinen hetki kunnolliselle juttutuokiolle tuli, kävi tuore aviopari Larin mukaan toisilleen läpi tärkeimpinä pitämänsä arvot sekä harrastuksensa. 

–  Mä olin kirjoittanut siihen kirjeeseenkin vähän omaa arvomaailmaa, mitkä ovat sellaisia juttuja, mitä itse arvostan ja haluaa itseään toteuttaa niiden arvojen kautta. Ja sitten harrastuksista, että siellä oli esimerkiksi tietokonepeleistä puhuin vaimolle. Ei juossut siinä vaiheessa karkuun, niin tuli vihreää valoa, että tämä on ihan hyvä, Lari muistelee. 

– Niin, että on ihan ok olla nörtti, Niina komppaa. 

Pariskunnan mukaan heidän avioliittonsa on otettu erittäin hyvin vastaan heidän lähipiirissään. Larin mukaan erityisesti hänen isovanhempansa ovat olleet liitosta mielissään. 

 – Ukilla kävin, katsottiin yhdessä hääjakso ja mummin kanssa skypetin ja hänkin on katsonut sarjaa. Ovat kovin ylpeitä, että siellä se meidän poika menee, löytyi upea, kaunis kumppani ja vaimo sieltä, niin kyllä he kannustavat oikein mukavasti, Lari kertoo. 

Lue myös: Ensitreffit-pari Niina ja Lari paljastavat – näin he todella ajattelivat alttarilla toisensa ensi kertaa nähtyään: "Pälyilit mun faijaa siinä"

Ensitreffit alttarilla -jaksot näet mtv-palvelusta.

Tuoreimmat aiheesta

Ensitreffit alttarilla