Anne-Mari virolainen on valittu Lääketeollisuuden toimitusjohtajaksi.
Entinen ministeri ja kokoomuksen kansanedustaja Anne-Mari Virolainen on valittu Lääketeollisuuden toimitusjohtajaksi.
Virolainen toimi ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä Juha Sipilän (kesk.) hallituksessa vuosina 2018–2019. Kokoomuksen kansanedustajana hän toimi vuosina 2007–2023.
Koulutukseltaan Virolainen on kauppatieteiden maisteri. Hän on toiminut myös yrittäjänä sekä erilaisissa johtotehtävissä useissa yrityksissä.
– Talous, turvallisuus, terveys ja tutkimus. Nämä neljä asiaa ovat ihmiselle ja yhteiskunnalle hyvän elämän peruspilareita, ja lääketeollisuus vaikuttaa niistä jokaiseen. Ne ovat myös minulle itselleni erityisen tärkeitä teemoja, Virolainen sanoi tiedotteessa.