Keskustan kansanedustaja Mika Lintilä lähtee ehdolle ensi vuoden Europarlamenttivaaleihin.
– Päätös on kypsynyt matkan varrella. Ensi keväänä tulee 25 vuotta täyteen eduskunnassa ja olen toiminut yhteensä kuusi ja puoli vuotta ministerinä, kertoi Lintilä MTV Uutisille.
Ministerinä Lintilä on edustanut Suomea moneen otteeseen EU-kokouksissa. Sen myötä hän on huomannut, kuinka tärkeä ennalta vaikuttaminen on. Neuvottelutilanteissa on helpompaa, kun Suomen näkökulma on ennestään tuttu muille neuvottelijoille.
– Ministerivuodet antaa hyvän kompetenssin EU-parlamenttityöhön. Haluan turvata suomalaiset työpaikat ja elinkeinot EU:ssa.
Etenkin perusteollisuus, energiasektori ja metsäteollisuus ovat lähellä Lintilän sydäntä.
– Elinkeinoministerivuosina opin tuntemaan nämä ja monet muutkin alat hyvin.
Lintilä toimi elinkeinoministerinä Juha Sipilän (kesk.) hallituksessa (29.12.2016–05.06.2019) ja valtiovarainministerinä Antti Rinteen (sd.) hallituksessa (06.06.2019–09.12.2019).
Sanna Marinin (sd.) hallituksessa Lintilä oli jälleen elinkeinoministeri (10.12.2019–20.06.2023).
Keskustan nykyisistä kahdesta europarlamentaarikosta Elsi Katainen on ilmoittanut asettuvansa jälleen ehdolle ensi vuoden EU-vaaleissa. Toinen meppi Mauri Pekkarinen jättää parlamentin.
– Keskustan tavoitteena on kolme parlamenttipaikkaa ensi vuoden vaaleissa, painotti Lintilä lopuksi.
Europarlamenttivaalit käydään sunnuntaina yhdeksäs kesäkuuta 2024.
Lintilän ehdokkuudesta kertoi ensimmäisenä Keskipohjanmaa.