Entinen SM-liigahyökkääjä Janne Puhakka kertoi avoimesti homoseksuaalisuudestaan Helsingin Sanomien haastattelussa. Puhakka on saanut tukea ulostulolleen entiseltä pomoltaan ja joukkuetoveriltaan.
LUE MYÖS: HS: Entinen SM-liigahyökkääjä tuli kaapista ulos – "Lätkämaailma on jotenkin jäljessä"
40 ottelua Liigassa pelannut Puhakka on ensimmäinen suomalainen mieskiekkoilija, joka kertoo julkisesti omana itsenään homoseksuaalisuudestaan. Espoo Unitedin toimitusjohtajana Puhakan Mestis-kaudella 2016-2017 toiminut Olli Aro pyyteli tältä anteeksi omassa twiitissään.
– Kiitos Janne rohkeasta esilletulostasi ja anteeksi! Minua hävettää, että en pystynyt aikoinaan luomaan Espooseen sellaista kulttuuria, että yhteisössämme kaikilla olisi ollut hyvä olla. Maailma muuttuu ja jääkiekonkin on syytä sopeutua nykyaikaan, Aro kirjoitti.
Kaudella 2015-2016 Puhakan kanssa Bluesin paidassa pelannut Ilmari Pitkänen ilmaisi oman tukensa Twitterissä.
– Respect! Vanha jengikaveri on oma itsensä. Hyvä niin. Tästä aiheesta on vaiettu liian kauan, Pitkänen kirjoitti.
Junioritasolla SM-mitaleja voittanut Puhakka saavutti myös vuonna 2013 alle 18-vuotiaiden MM-pronssia. Hän teki turnauksessa yhden maalin.