TPS on vapauttanut hyökkääjä Jonne Virtasen toistaiseksi kaikesta seuran toiminnasta.
– Asia käsitellään seuran sisäisesti, TPS kirjoittaa Twitterissä.
Kolossimainen Virtanen, 31, on niittänyt kovanaamaisen kulttihyökkääjän mainetta. TPS:ssä hän on pelannut kaudesta 2015–16 lähtien. Viime kaudella Virtanen iski jääkiekon SM-liigassa 56 runkosarjaotteluun tehopisteet 3+9=12 ja viiteen pudotuspeliotteluun 1+0.
Virtanen on herättänyt toisinaan kohua myös kaukalon ulkopuolisilla tempauksillaan. Keväällä internetissä levisivät kuvat, joissa hän oli alastomana turkulaisessa baarissa.
"Oman elämänsä sankarin rooli on välillä häijyn yksinäinen"
Aktiivisena sosiaalisen median käyttäjänäkin tunnettu Virtanen on julkaissut viimeisimmän twiittinsä eilen mystisin sanoin.
– Oman elämänsä sankarin rooli on välillä häijyn yksinäinen, Virtanen kirjoitti ja lisäsi perään nimensä.
Turun Palloseurasta vahvistettiin MTV Urheilulle, että Virtasen vapauttamiseen ei liity esimerkiksi rikosepäilyä.
Onko Virtanen saanut potkut? Voiko hän pelata vielä tällä kaudella TPS:ssä?
– Asia käsitellään seuran sisäisesti. Mitään muuta emme voi tällä hetkellä kommentoida, TPS:n viestintäpäällikkö Eero Tuominen kommentoi.
TPS:n joukkuetta läheltä seurannut henkilö kertoi MTV Urheilulle, että Virtanen on vuosien aikana saanut seuralta lukuisia varoituksia. Hänen toimintaansa kaukalon ulkopuolella on monesti ennen katsottu läpi sormien.
Juttua päivitetty kello 16.50: lisätty sisäpiirilähteen antama tieto Virtasen saamista varoituksista.