Entinen Spaissari-tähti Mel C eli kuin villeimmissä unelmissaan – sitten kaikki romahti: "Minun täytyi muokata itsestäni täydellinen ansaitakseni kaiken sen"

0:45img
1990-luvun suosikkibändi Spice Girls teki paluun vuonna 2019
Julkaistu 01.10.2020 14:40
Toimittajan kuva

Katariina Karjalainen

katariina.karjalainen@mtv.fi

Entinen Spice Girls -tähti Melanie Chisholm kertoo People-lehden haastattelussa avoimesti syömishäiriöstään ja masennuksestaan.

Tyttöbändi Spice Girls nousi 1990-luvulla valtavasti ilmiöksi yhtyeen kotimaassa Britanniassa ja maailmalla. Kun jättihitti Wannabesta tuli vuonna 1996 valtava menestys, teki sen mukanaan tuoma suosio yhtyeen viidestä jäsenestä maailmankuuluja tähtiä.

Näin oli myös Sporty Spicena tunnetun Melanie Chisholmin, alias Mel C:n, kohdalla. Liverpoolin liepeillä sijaitsevalta pieneltä teollisuuspaikkakunnalta kotoisin oleva Melanie löysi itsensä yllättäen maailmankiertueilta ja tapasi Nelson Mandelan kaltaisia suuria johtajia.

Spice Girls 1996

Kun Spice Girlsin jättihitti Wannabe osui kultasuoneen 1990-luvulla, tuli yhtyeen viidestä jäsenestä maailmankuuluja supertähtiä.

Myös aiemmin avoimesti syömishäiriöstään julkisuudessa puhunut Mel paljastaa nyt People-lehden haastattelussa, että hän kamppaili itsensä kanssa jo silloin, vaikka eli elämää, joka oli kuin hänen villeimmistä unelmistaan.

LUE MYÖS: Entinen Spaissarit-tähti Mel C on uskomattomassa tikissä – tyrmäävä iltapuku paljasti lihaksikkaat käsivarret

Vaikka Melanie kertoo lehdelle tienneensä jo lapsena, että hän tulisi tekemään uraa esiintyjänä, hän kertoo havainneensa Spice Girlsin läpimurron jälkeen, ettei mikään voi valmistaa ihmistä siihen, millaisen mylläkän valtava menestys tuo tullessaan.

– Minua valokuvattiin ja arvosteltiin jatkuvasti. Oli vaikeaa, kun meidän ulkomuotoamme, persooniamme ja kykyjämme – tai niiden puutetta – kommentoitiin. Olin aina ollut melko itsevarma, mutta se oli kova kolaus itsetunnolleni, hän myöntää Peoplen haastattelussa.

Jatkuva arvostelu laukaisi sen, että Mel alkoi treenata pakkomielteisesti.

16.2.63266234

Spice Girls -uransa jälkeen Mel C on julkaissut seitsemän sooloalbumia. Kahdeksas albumi julkaistaan perjantaina.

– Kontrolloin syömistäni ja harjoitteluani - kaikkea mitä vain pysytin. Olin alipainoinen muutamia vuosia ja se oli tuhoisaa aikaa myös mielenterveyteni kannalta.

– Minusta tuntui, että minun täytyi muokata itsestäni täydellinen ansaitakseni kaiken sen menestyksen.

Kun Spice Girls hajosi ja Mel lähti soolouralle, muuttui syömishäiriö anoreksiasta lohtusyömiseksi. 2000-luvun alussa Los Angelesin lomalla tähden oli vaikeaa päästä ylös sängystä.

– Olin itkuinen ja tunsin itseni toivottomaksi. En ollut innoissani enää mistään, kertoo tämän jälkeen apua hakenut laulaja, jolla todettiin masennus.

LUE MYÖS: Mel C haaveilee Spice Girls -yhtyeen paluusta – toivoo mukaan myös Victoria Beckhamia: "Puhumme siitä jatkuvasti"

– En tajunnut olevani masentunut, enkä olisi koskaan voinut kuvitella, että masentuisin. Oli helpotus, että sille kaikelle oli syynsä. San apua ja minulla oli toivoa parantua.

Melanie C punainen matto

Melanie kertoo People-lehdessä äitiyden muuttaneen hänen käsitystään itsestään ja kehostaan.

Tähti kertoo, että hänen suhtautumisensa terveyteen muuttui ratkaisevasti paitsi terapiassa, mutta ennen kaikkea sen myötä, kun hänen tyttärensä Scarlett syntyi vuonna 2009. Mel kertoo, että 11-vuotias tytär auttaa häntä edelleen pysymään terveenä.

– Äidiksi tuleminen sai ymmärtämään, kuinka tärkeä olen. Minulla on joku, josta haluan huolehtia ja jota minun täytyy suojella. Tahdon olla parhaimmillani hänen vuokseen.

Spice Girls -uransa jälkeen Mel C on julkaissut seitsemän sooloalbumia. Kahdeksas albumi ilmestyy perjantaina.

Tuoreimmat aiheesta

Spice Girls