Entinen tennispeluri myi kanssapelaajille huumeita ja harjoitti sopupeliä – sai lievän tuomion

Julkaistu 20.08.2018 07:09
Toimittajan kuva

Tuomas Hämäläinen

tuomas.hamalainen@mtv.fi

@TuoHamalainen

Entinen tennispelaaja, australialainen Isaac Frost, 29, on tuomittu 220 tunniksi yhdyskuntapalveluun huumeiden välittämisestä ja sopupelistä. Frost selvisi ilman vankeusrangaistusta myönnettyään syyllisyytensä.

Frost sopi ottelun sisäisistä tapahtumista vuonna 2016 ATP-haastajakiertueen matsissa Oliver Andersonia vastaan. Ottelu pelattiin Australian Traralgonissa.

Frost oli suostutellut Andersonia häviämään ottelun ensimmäisen syöttövuoron. Kumpikin veikkasi tapahtunutta 2 000 dollarilla ja voitti 10 000 dollaria (noin 8 700 euroa). Kumpikin teki ottelusta myös muita pienempiä vetoja 7 736 dollarin (6 757 euron) tuotolla.

Frost oli lisäksi myynyt kannabista Andersonille. Hän myi muille tennispelaajille kokaiinia ja muita huumeita sekä lääkkeitä, kuten metyylifenidaattia ja oksikodonia.

Frost oli korkeimmillaan ATP-rankingissa sijalla 458 vuonna 2012. Hän päätti pelaajauransa ja on sittemmin työskennellyt valmentajana.

Frostilla on vuosi aikaa suorittaa yhdyskuntapalvelunsa.

Lähteet: ABC News, Tennis World USA

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Tennis