Epäilty 13-vuotias autovaras ajoi rajusti tieltä – löytyi ladosta

Prinsessa Diana kuoli tuhoisassa autokolarissa vuonna 1997. EPA
Kuvan auto ei liity tapaukseen.
Julkaistu 26.04.2016 13:07

MTV UUTISET

Teinipojan epäillään ajaneen maanantaina alkuillasta Salossa Varsinais-Suomessa varastamallaan autolla.

Poliisi epäilee, että 13-vuotias varasti henkilöauton Salon Kiikalassa ja lähti ajelulle. Se päättyi rajuun ulosajoon. Ulosajosta oli ilmoitettu hätäkeskukseen.

Poliisipartio löysi hylätyn ja pahoin vaurioituneen auton metsästä. Etsinnän jälkeen poliisin koirapartio löysi pojan loukkaantuneena piilosta läheisestä ladosta. Hänet vietiin sairaalahoitoon.

Tapauksessa epäillään moottorikulkuneuvon käyttövarkautta, kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamista.

Asiasta on tehty myös lastensuojeluilmoitus, poliisi tiedotti tiistaina.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos