Epäily: Saksan liittopresidenttiin kohdistui terroriuhka – tutkinnassa kytkös Suomeen

Saksan liittopresidentti Joachim Gauck vieraili puolisonsa kanssa Kultarannassa.
Kuvituskuvaa Saksan liittopresidentin Joachim Gauckin (2. vas.) ja Suomen presidentin Sauli Niinistön tapaamisesta.Lehtikuva
Julkaistu 19.01.2015 17:00
Toimittajan kuva

Salla Vuorikoski

salla.vuorikoski@mtv.fi

@svuorikoski

Viikonloppuna sveitsiläislehti kertoi, että maassa kiinniotettujen miesten epäillään suunnitelleen terrori-iskua mm. Saksan liittopresidentin Joachim Gauckin asuntoon. Jutussa on henkilökytkös Suomeen. 

MTV Uutiset kertoi lokakuussa, että Suomi on avustanut Sveitsin viranomaisia terrorismirikostutkinnassa. 

Nyt tiedetään, että kyseessä oli Suomessa suoritettu henkilön kuuleminen. Kuulemisesta tehty nauhoite on toimitettu Sveitsiin.

Keskusrikospoliisista kerrotaan, että Sveitsille annettiin syksyllä sen pyytämä apu, mutta juttu ei ole johtanut Suomessa omaan tutkintaan. Sveitsin viranomaiset eivät ole myöskään pyytäneet lisätoimia Suomesta. 

Sveitsiläislehti Tages Anzeiger kertoi viikonloppuna, että kolmen miehen epäillään suunnitelleen iskuja Saksan liittopresidentin asuntoon eli Bellevue-palatsiin, sairaalaan ja lääkeyhtiön Bayernin pääkonttoriin. Nämä kohteet oli merkitty karttaohjelmaan yhden epäillyn matkapuhelimessa. 

Sveitsiläisviranomaiset saivat alun perin vihjeen Yhdysvalloista. Epäillyt ovat kiistäneet syyllisyytensä. Lehden mukaan jutun todisteet liittyvät lähinnä Facebook-keskusteluihin, Skype-tietoihin ja puhelinkuunteluun.  

Tuoreimmat aiheesta

Rikos