Epäkelvolla autolla ajellut pakeni poliisia jalan – ”Kertoi nauttineensa ainakin aimo satsin tequilaa”

poliisi kuvituskuva 2
Miestä epäillään muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja niskoittelusta poliisia vastaan.Lehtikuva
Julkaistu 19.01.2017 23:47
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Poliisi tapasi eilen Helsingin Itäkeskuksessa päihtyneen autoilijan, jonka kulkupelikin oli useammalla tavalla kyseenalainen.

Itä-Helsingissä kulkenut poliisipartio havaitsi ajokiellossa olleen henkilöauton partioidessaan. Tietojärjestelmät kertoivat muun muassa auton määräaikaiskatsastuksen ja omistajanvaihdoksen rekisteri-ilmoituksen jätetyn laimi, minkä lisäksi ajoneuvo oli poistettu liikenteestä jo yli kaksi vuotta sitten.

Poliisipartio pysäytti miehen autoineen Meripellontien ja Itäväylän risteykseen, jolloin kuljettaja lähti juoksemaan partiota karkuun. Puotilan metroasemaa kohti lähtenyt mies saatiin kuitenkin kiinni muutaman kymmenen metrin juoksun jälkeen.

Tarkemmissa selvittelyissä kävi ilmi, että pysäytetyn auton jarrut toimivat erittäin huonosti, minkä lisäksi autosta löytyi muitakin puutteita. Poliisi poisti autosta rekisterikilvet ja kuljetti miehen kiinniotettuna Pasilan poliisivankilaan.

Mies puhalsi alkometriin lähes kahden promillen lukemat, ja kertoi nauttineensa ainakin aimo satsin tequilaa.

Miestä epäillään muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja niskoittelusta poliisia vastaan.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos