Pula koskee klonatsepaamia sisältäviä lääkkeitä. Klonatsepaamia käytetään myös muiden neuropsykiatristen sairauksien hoidossa.
Rivatril-epilepsialääkkeen myyntiä rajoitetaan lääkepulan vuoksi, kertoo sosiaali- ja terveysministeriö (STM).
Apteekit saavat myydä lääkettä enintään kolmen kuukauden käyttöä vastaavan määrän. Rajoitus on voimassa huhtikuun loppuun.
Pula koskee klonatsepaamia sisältäviä lääkkeitä. Erityisasiatuntija Anne Hautala STM:stä kertoo STT:lle sähköpostitse, että epilepsian lisäksi klonatsepaamia käytetään myös muiden neuropsykiatristen sairauksien hoidossa. Tällaisia ovat esimerkiksi Touretten syndrooma, tic-oireet sekä erilaiset paniikki- ja ahdistuneisuushäiriöt.
Apteekki voi poiketa rajoituksesta erityisen painavasta syystä asiakkaan välttämättömän lääkehoidon turvaamiseksi.
Lääkepula vaivaa Eurooppaa
Pula klonatsepaamista johtuu STM:n mukaan EU:n laajuisesta saatavuushäiriöstä, joka on jatkunut jo useita kuukausia.
Viime vuonna Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimealle tehtyjen saatavuushäiriöilmoitusten määrä oli ennätyskorkea. Ilmoituksia tehtiin 2 335. Lääkkeiden saatavuushäiriöilmoitukset ovat kasvaneet vuodesta 2010 lähtien.
Euroopan unionin apteekkijärjestön PGEU:n viime vuonna tekemän kyselyn mukaan yli 24 prosentissa kyselyyn vastanneista maista oli ollut pulaa sadoista eri lääkkeistä.