Lautaset odottavat hyllyillä, ja kapteenin kajuutan ikkunat ovat yhä ehjiä. Luoteisväylää etsimään lähteneen Franklinin retkikunnan kohtalo on askarruttanut 170 vuotta, mutta nyt palapelin viimeisetkin palaset ovat vihdoin koossa.
MTV Uutiset julkaisee artikkelin yhteistyössä Tieteen Kuvalehden kanssa.
Sir John Franklin oli kotimaassaan Britanniassa legenda jo eläessään. Hän ehti tehdä tutkimusmatkoja Britannian ja Kanadan välisille merille lähes kolme vuosikymmentä, ja vuonna 1821 hänestä tuli jo nuorena lähes myyttinen hahmo, kun hän selvisi hengissä Kanadan kartoittamisretkestä, vaikka ruokavalio koostui lähinnä siiroista ja kuluneista nahkasaappaista.
Nälkä ei ollut piinannut suurta seikkailijaa enää pitkiin aikoihin, kun hän pääsi komentamaan kahta laivaa, HMS Terroria ja HMS Erebusta, ja niiden 129-jäsenistä miehistöä. Huomiota herättänyt purjehdusmatka alkoi englantilaisen Greenhithen kaupungin satamasta vuonna 1845 toukokuun 19. päivänä.
59-vuotias kapteeni oli hyvässä lihassa, eikä hän lainkaan näyttänyt karaistuneelta merimieheltä. Miehistö uskoi kuitenkin mainetta saavuttaneen tutkijan kykyihin ja oli vakuuttunut siitä, että Franklin jos kuka löytäisi Kanadan pohjoispuolelta tarunhohteisen Luoteisväylän, joka avaisi uuden lyhyemmän merireitin Britannian ja Aasian välille.
HMS Terror
Alun perin brittiläinen sotalaiva, tykeillä varustettu kaljuutti, joka osallistui vuoden 1812 sotaan Yhdysvaltoja vastaan.
Varusteena yksi 254 mm:n tykki ja yksi 330 mm:n tykki.
Tykkien rekyylin kestämiseksi HMS Terror oli rakennettu erittäin vankaksi, ja se soveltui siksi erittäin hyvin jäisille vesille purjehtimiseen.
Vuosina 1840–1843 HMS Terror osallistui James Clark Rossin tutkimusretkelle Antarktikseen.
Vuonna 1845 laiva siirtyi John Franklinille, joka lähti etsimään Luoteisväylää.
HMS Erebus ja HMS Terror olivat aikansa parhaiten arktisiin oloihin varustetut laivat. Laivojen uumeniin oli asennettu höyrykoneet, jotka pyörittivät potkuria. Valtavasta kattilasta virtasi lämpöä laivaa kiertäviin putkistoihin.
Lisäksi keula oli vahvistettu raudalla, jotta se mursi helpommin jäätä. Koko Eurooppa pidätti henkeään, kun Franklin miehistöineen purjehti satamasta kohti tuntemattomia hyisiä vesiä.
Erebuksen ja Terrorin oli määrä palata Britanniaan kolmen vuoden päästä mukanaan yksityiskohtainen kuvaus Luoteisväylästä. Britit näkivät laivoista ensimmäisen vilahduksen kuitenkin vasta 170 vuoden päästä.
Robotti löysi legendaarisen laivan hylyn
Kanadan luonnon ja historian suojelujärjestössä Parks Canadassa paineet olivat suuret, kun järjestö syksyllä 2014 lähetti taas retkikunnan etsimään Franklinin kadonneita laivoja. Aiemmat kuusi vuotta kestäneet etsinnät, joissa oli haravoitu yli 800 neliökilometriä merenpohjaa ja joihin oli kulunut yli 670 000 euroa, eivät olleet tuottaneet tulosta.
Toiveet yhden merenkulun suuren arvoituksen ratkeamisesta tuntuivat raukeavan. Riemu olikin suuri, kun meriarkeologit Ryan Harris ja MarcAndré Bernier 1. lokakuuta 2014 ilmoittivat, että he olivat lopulta löytäneet laivoista toisen. HMS Erebuksen sijainti oli saatu selville niin sanotulla ROV:lla (remotely operated vehicle) eli sukellusrobotilla, ja pintaan oli onnistuttu nostamaan laivakello.
– Tämä on epäilemättä vaikuttavin hylky, johon minulla on ollut ilo sukeltaa, lausui Bernier löydön jälkeen.
Hylyn tarkka sijainti päätettiin pitää salaisena ryöstelyn ehkäisemiseksi.
Franklin menehtyi hyvin pian
Parks Canada -järjestö ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka oli yrittänyt selvittää Franklinin tutkimusretkikunnan kohtaloa. Vuosina 1848–1854 Britannia käytti 760 000 puntaa eli reilun 100 miljoonan nykyeuron verran rahaa kadonneen merisankarin ja tämän kahden laivan paikantamiseen.
Matkaan lähetettiin yli 40 retkikuntaa, joista valtaosa oli brittiläisiä. Ensimmäiset tiedot Franklinin retkikunnan kohtalosta saatiin vuonna 1854, kun tutkija John Rae keskusteli inuiittien kanssa oleskellessaan Pellynlahdella Kanadan pohjoisosassa.
Inuiitit kertoivat Raelle, että he olivat neljä vuotta aikaisemmin tavanneet nelisenkymmentä sairasta ja nälkiintynyttä miestä, jotka olivat vetäneet perässään jollaa ja muutamaa rekeä.
Myöhemmin inuiitit olivat törmänneet yli 30 ruumiiseen, jotka makasivat jäätyneinä teltoissa ja kumoon käännetyn jollan alla. Rae osti inuiiteilta useita heidän leiripaikalta löytämiään esineitä, muun muassa tähtitieteellisiä instrumentteja ja Franklinille kuuluneen mitalin.
Kuultuaan Raen epämiellyttävät uutiset Franklinin vaimo varusti vielä yhden retkikunnan etsimään miestään. Kun retkikunta pääsi vuonna 1859 Kuningas Williamin saarelle, se löysi sieltä HMS Terrorin ja HMS Erebuksen miehistöjen luita.
Eniten huomiota herätti saarelta löytynyt HMS Erebuksen kapteenin Francis Crozierin allekirjoittama asiakirja. Se oli päivätty 25. huhtikuuta 1848, ja siinä kuvailtiin, miten laivat jäivät kiinni jäihin syyskuussa 1846 ja miten 105 eloonjäänyttä päättivät lopulta lähteä kohti etelää.
Kiinnostavinta oli asiakirjan marginaaliin tehty merkintä: ”Franklin kuoli 11. kesäkuuta 1847.”
Metsästäjä antoi jymyvinkin
HMS Erebuksen hylyn löytyminen vuonna 2014 sai Parks Canadan tehostamaan HMS Terrorin etsintöjä, ja ne tuottivat tulosta kaksi vuotta myöhemmin, 3. syyskuuta 2016.
Viistokaikuluotain näyttää putkelta, ja sitä vedetään aluksen perässä.
Siinä missä tavalliset kaikuluotaimet luotaavat vain aluksen alla olevaa pohjaa, viistokaikuluotain kartoittaa ympäristöä jopa 100 metrin säteeltä sivustakin.
Kun luotaimen ääniaallot osuvat kohteisiin merenpohjassa, ne heijastuvat takaisin, ja heijastumien perusteella alueesta voidaan muodostaa 3D-kuva.
Martin Bergmann -tutkimusaluksen viistokaikuluotainkuvassa erottui Pohjois-Kanadassa sijaitsevan Kuningas Williamin saaren edustalla jotain. Etsintäretkeä johtanut Adrian Schimnowski ei ollut uskoa omia silmiään, kun aluksen vedenalaiskamerat näyttivät, mitä jääkylmässä vedessä piili.
Aivan Schimnowskin ja miehistön alla lepäsi ilmiselvästi HMS Terrorin hylky kaikessa komeudessaan. 170 vuotta kestäneet etsinnät voitiin vihdoin lopettaa.
Vaikka tutkimusalus oli pakattu ääriään myöten täyteen huipputekniikkaa, Franklinin laivan jäljille päästiin niinkin yksinkertaisella konstilla kuin paikallisen asukkaan antaman vinkin perusteella.
Metsästäjä Sammy Kogvik oli nähnyt kuusi vuotta aiemmin eli vuonna 2010 jäästä pistäneen esiin jotain kummallista, kun hän oli ollut matkalla kotiinsa Gjoa Haveniin. Kun Martin Bergmann ankkuroitui Gjoa Haveniin vuonna 2016, Kogvik kertoi havainnostaan ja kanadalaistutkijat päättivät muuttaa reittisuunnitelmaansa tarkistaakseen inuiitin antaman vinkin.
Kogvikin tiedot johtivatkin pitkällisen arvoituksen ratkeamiseen. Kyse ei ollut kuitenkaan ensimmäisestä kerrasta, kun seudun asukkaat pystyivät antamaan viitteitä Franklinin kohtalosta.
Nälkä ajoi turvautumaan ihmislihaan
Franklinin ruumista ei ole löydetty, ja siksi ei tiedetä, mihin hän kuoli. Se kuitenkin tiedetään, että kaikki retken osanottajat kuolivat epämiellyttävällä tavalla.
Keripukki – C-vitamiinin puutostila
Ensimmäiset oireet ovat väsymys, ripuli ja toistuvat nuhakuumeet.
C-vitamiinia tarvitaan kollageeni-proteiinin muodostumiseen. Kollageeni pitää koossa ihoa, luita ja hampaita. Ajan mittaan kudokset voivat alkaa hajota.
Keripukki saa hampaat putoamaan ja haurastuttaa hiukset ja luut. Nivelet ja verisuonet taas jäykistyvät, mikä altistaa esimerkiksi aortan repeämiselle.
Kuningas Williamin saarelta löydettyjen luurankojen tutkimukset osoittavat, että miehet olivat menehtyneet muun muassa lyijymyrkytykseen ja keripukkiin. Lisäksi niistä saatiin vahvistus huhuille, joiden mukaan laivan hylänneet merimiehet joutuivat turvautumaan ihmissyöntiin.
Huhut olivat saaneet alkunsa jo yli 160 vuotta aiemmin, kun John Rae haastatteli inuitteja Pellynlahdella ja nämä kertoivat, että he olivat nähneet kasoittain ihmisluita, jotka oli halkaistu.
1980- ja 1990-luvuilla Kuningas Williamin saaren lumen ja jään alta löydettiin useita retkikunnan jäsenten ruumiita.
Luissa havaittiin selviä veitsenviiltoja, mikä täsmäsi inuittien kertomuksiin. Vuonna 2015 antropologit Simon Mays ja Owen Beattie julkaisivat luista huomiota herättäneen raportin, jonka mukaan Franklin ja hänen miehensä olivat selvästikin syöneet kuolleita tovereitaan.
Analyysit osoittivat, että luut oli murrettu useista kohdista ja niitä oli kuumennettu. Beattie ja Mays olivat tulleet siksi siihen tulokseen, että miehet olivat kypsentäneet kuolleiden tovereidensa luita saadakseen esiin ravinteikkaan luuytimen.
Terrorin tutkimukset voivat viedä vuosia
HMS Terrorista ei saatu uutta tietoa siitä, oliko sen miehistö turvautunut kannibalismiin. Toisaalta ainutlaatuinen hylky valottaa hyvin sitä, millaista elämä aluksella oli.
Kun HMS Terror löydettiin 3. syyskuuta 2016, oli kulunut melko tarkalleen 170 vuotta sen jäihin juuttumisesta. Vaikka puinen alus oli maannut pitkään 24 metrin syvyydessä, se oli yllättävän hyvässä kunnossa.
Hylkyä tutkittiin useita viikkoja teräväpiirtokameralla varustetulla sukellusrobotilla messistä eli laivan yhteisestä ruokailutilasta hytteihin. Yksi tutkituista hyteistä oli perässä sijaitseva kapteenin hytti. Sen neljästä korkeasta ikkunasta kolme oli vielä aivan ehjiä.
Aluksen muonavarastossa lautaset olivat yhä hyllyillä, ja hylystä löytyi myös kaksi pulloa viiniä, pöytiä laatikot auki vedettyinä ja kirjahyllyjä. Kannen reunalla oli laivakello, ja keulassa sojotti kuusi metriä pitkä puinen kokkapuu.
HMS Terrorin löytymisen jälkeen saattaa tuntua siltä, että Franklinin kohtalokkaan retken salat on nyt selvitetty. Adrian Schimnowski ei ole tästä samaa mieltä:
– Tarina on juuri vasta alkanut. Tutkittavaa riittää paljon hylyssä ja sen ympäristössä. Voi kulua vuosia, ennen kuin pystymme päättelemään, mitä kaikkea Franklinille ja hänen miehistölleen tapahtui.