Natsi-Saksan kansallissosialistisen puolueen alaisen organisaation SS:n suunnitelma oli pudottaa Britanniaan miljoonia väärennettyjä puntia, jotka romahduttaisivat sen talouden. Suunnitelmissa oli myös tuhota väärentäjiksi pakotetut juutalaiset keskitysleirivangit operaation päätyttyä.
MTV Uutiset julkaisee artikkelin yhteistyössä Tieteen kuvalehden Historia-julkaisun kanssa.
"Sturmbannführer" Bernhard Krüger kutsuttiin esimiehensä, ulkomaantiedustelupalvelun päällikön Walther Schellenbergin luo.
Krüger astui esimiehensä toimistoon Berliinissä. Paikka oli kuin linnoituksen ja komentokeskuksen välimuoto. Toimistosta oli suora puhelinlinja Hitlerille, huoneessa käytäviä keskusteluja kuunneltiin ja seinien valokennot paljastivat mahdolliset tunkeilijat rakennuksessa. Lisäksi Schellenbergin toimistopöytään oli upotettu kaksi automaattiasetta, jotka saattoi laukaista nappia painamalla.
MTV:n Historia-sarjassa on julkaistu aiemmin:
Erikoisartikkeli: Puolalaismiehen uskomaton tarina Auschwitzissa – kokosi leirissä salaisen armeijan
Erikoisartikkeli: Korsetin vähemmän tunnetut käyttötarkoitukset – esti lapsia riehumasta
Viisi vaarallisen vinksahtanutta keksintöä – jotka jäivät nopeasti historiaan
Erikoisartikkeli: Ilokaasun piti mullistaa leikkaukset – nolattu keksijä päätyi itsemurhaan
Erikoisartikkeli: Näin aikansa mahtavin mies rakensi vertaansa vailla olevan viikinki-imperiumin
Erikoisartikkeli: Julman sarjamurhaajan tarina järkyttää yhä – saalisti naisia vuosien ajan
Erikoisartikkeli: Myrkkyruiskeita silmiin ja karmeita leikkauksia – näin natsilääkäri kylvi kauhua
Erikoisartikkeli: Huikea kepponen sekoitti Lontoon – 1800-luvun veijari jekkuili kuolemaansa saakka
– Olen kutsunut teidät tänne, koska minulla on teille SS-valtakunnanjohtajan antama tärkeä tehtävä, Schellenberg aloitti.
SS-valtakunnanjohtajalla Schellenberg tarkoitti omaa esimiestään, SS:n ylipäällikkö Heinrich Himmleriä.
– Tehtävä edellyttää, että kaikki tarvittavat voimat siirretään välittömästi valmistamaan Englannin puntia, hän jatkoi.
Suunnitelma oli, että väärennetyt punnat levitettäisiin lentokoneista ympäri Britanniaa. Tyhjästä ilmestyneen suuren rahamäärän oli tarkoitus aiheuttaa inflaatio ja saada Britannian talous romahtamaan.
– Tehtävään tarvittavat henkilöt otatte keskitysleirien juutalaisväestön joukosta, Schellenberg päätti tehtävänantonsa Krügerille.
Asiantuntijat vankien joukosta
Väärän rahan käyttämisestä sodankäynnin välineenä oli päätetty Saksan sodanjohdossa jo kahta viikkoa ennen sodan alkamista syksyllä 1939.
Päätöstä tehtäessä ei ollut osattu ennakoida, miten vaikeasta tehtävästä rahan väärentämisessä oli kyse. Kesti vuosia, ennen kuin päästiin edes setelilaattojen kaivertamiseen.
Täsmälleen samanlaista pellavapohjaista paperia, jota Englannin pankki käytti seteleissään, onnistuttiin valmistamaan vasta vuonna 1942.
Suurimpiin keskitysleireihin lähetettiin käsky toimittaa Krügerille tiedot kaikista graafisen alan asiantuntijoista, painotuotteiden valmistuksessa työskennelleistä ja muuten käsistään kätevistä juutalaisvangeista, kuten partureista.
Ulospääsy kuolemanleiristä
Juutalaisvangit olivat parasta mahdollista työvoimaa salaiseen väärennysoperaatioon.
He olivat taitavia ammattilaisia, joista päästäisiin hankkeen päätyttyä lopullisesti eroon. Väärennyshankkeen vankityövoiman nokkamieheksi valittiin slovakianjuutalainen Adolf Burger.
Keskitysleiriltä selvinnyt Adolf Burger pitelee asiakirjaa Väärentäjä-elokuvan elokuvafestivaaleilla Tsekissä vuonna 2007.
Saksan miehitettyä Slovakian vuonna 1938 Burger oli vastarintaliikkeen pyynnöstä ryhtynyt väärentämään juutalaisille katolisia kastetodistuksia, joiden avulla he voisivat välttää keskitysleirin.
Elokuussa 1942 hän jäi kiinni ja hänet ja hänen vasta vihitty vaimonsa lähetettiin Auschwitziin. Burgerin nuori vaimo Gisela lähetettiin kaasukammioon, ja Burger itse joutui työskentelemään leirille saapuvien vankien lajittelussa.
Kun Burger oli ollut Auschwitzissa puolitoista vuotta, häntä tultiin noutamaan. Burger kuvitteli, että hänet lähetetään kaasukammioon. Hänet vietiin kuitenkin leirin komentajan Rudolf Hössin eteen.
– Oletteko vanki Burger? Ja olette ammatiltanne kirjaltaja?, Höss kysyi.
– Kyllä, vastasi Burger.
– Teidän ammattitaitoanne tarvitaan muualla. Te lähdette täältä, totesi Höss.
Ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen Burgeria puhuteltiin nimellä, eikä vain vankina numero 64401. Useimmat vangit halusivat hinnalla millä hyvänsä päästä pois tuhoamisleiristä ja yrittivät kaikkensa tullakseen valituksi tehtävään.
Kuin tavallinen työhaastattelu
Hollantilainen litografi Dries Bosboom kutsuttiin myös salaiseen tehtävään, ja häntä noutamaan tullut korpraali kysäisi ovelta, onko parakissa muita painoalan ihmisiä. Max Groen kiiruhti kertomaan toimineensa graafisella alalla, vaikka oli itse asiassa kameramies.
Seuraavaksi miehet komennettiin SS-upseerin toimistoon. Upseeri oli poikkeuksellisen asiallinen ja esitti heille kysymyksiä aivan kuin he olisivat olleet tavallisessa työhaastattelussa.
Groenilta hän kysyi, osasiko tämä retusoida. Groen ei tiennyt asiasta mitään, mutta muisti yhden sanaparin kotoa viihderomaanin kannesta.
– Amerikkalaista retusointia, Groen sanoi.
– Siis positiivien retusointia, saksalainen SS-upseeri totesi nyökytellen tyytyväisenä ja asiantuntevan näköisenä.
Groen valittiin.
Kolmosluokan ylellisyyttä
Kuusikymmentä vankia lähetettiin Auschwitzista junalla kohti Berliiniä. He matkustivat kolmannen luokan vaunussa, jossa oli puupenkit ja ikkunat. Vangeille oli ylellisyyttä, että heitä ei pantu tavaravaunuun.
Päämääränä oli Sachsenhausen Berliinin pohjoispuolella. Vartijoiden mielivalta ja teloitukset olivat arkea myös Sachsenhausenissa, vaikka Sachsenhausen ei ollut tuhoamisleiri, vaan vankeja käytettiin työvoimana Berliinin seudun tehtaissa ja valtion rakennus- ja aseteollisuudessa.
Eri leireistä kerätyt painoalaa tuntevat vangit vietiin muusta leiristä korkealla lauta-aidalla eristetylle alueelle, jossa sijaitsivat parakit numero 18 ja 19.
Väärentäjien oma osasto
Kun valikoitu vankijoukko oli saapunut Sachsenhauseniin, heille kerrottiin tehtävästä: heidän tulisi väärentää passeja ja muita asiakirjoja, mutta ennen kaikkea Britannian rahaa.
Työ oli huippusalaista. Kukaan ei saanut olla missään yhteydessä ulkopuolisiin. Siitä syystä parakeille 18 ja 19 oli omat vartijat ja lääkäri.
Krüger painotti vangeille sitä, että hän oli pelastanut heidät jokaisen varmalta kuolemalta:
– Jos teette työnne hyvin, teillä ei ole mitään pelättävää. Kun sota joskus loppuu, pääsette näistä parakeista. Kai ymmärrätte, että emme voi antaa teille tämän enempää vapauksia. Teidän työnne on pysyttävä ikuisesti salaisena. Kun teette työnne hyvin, saatte palkkionne voittomme myötä.
Sachsenhausenissa oli täydelliset painovälineet, kaivertamo, valokuvalaboratorio, pakkaamo ja kuusi painokonetta. Vangit olivat helpottuneita siitä, että he olivat päässeet pois tuhoamisleiriltä.
Sachsenhausenissa väärentäjillä oli suhteellisen hyvät oltavat: ruoka-annokset olivat suurempia kuin tavallisilla keskitysleirivangeilla, jokaisella oli oma peti ja he saivat pitää siviilivaatteita.
Krüger kielsi ehdottomasti vankien turhan julman kohtelun, etteivät työmoraali ja työtahti olisi kärsineet. Vangit halusivat jarruttaa työn etenemistä mahdollisuuksiensa mukaan, sillä he tiesivät pysyvänsä hengissä vain niin kauan kuin väärennysoperaatio jatkui.
"Olin varma kuolemasta"
Krügerin taktiikka oli käyttää keppiä ja porkkanaa: kuria pidettiin yllä uhkauksilla ja työhalua lisättiin antamalla toivoa. Hän pyrki voittamaan vankien luottamuksen palkitsemalla hyvästä työstä vapaapäivillä, tupakalla ja paremmalla ruualla.
Vangit saivat jopa pöytätennispöydän parakkien väliin ja luvan kuunnella Saksan radiota.
Toisaalta jokainen tiesi, että heidän tehtävänsä haluttiin pysyvän ikuisesti salaisena.
– Olin vuorenvarma siitä, että en jäisi henkiin, kertoi Burger haastattelussa sodan jälkeen.
– Astuessani leirin portista sisään olin vakuuttunut siitä, että minut surmattaisiin ennemmin tai myöhemmin. Maatessani pehmeällä vuoteellani ajattelin vain, että olin vain lomalla haudasta.
Väärentäjiksi valitut olivat menettäneet perhettä ja ystäviä leireillä, ja jotkut näkivät nyt tilaisuuden kostaa. Berliiniläinen kirjanpainaja Max Bober yritti ylipuhua muut hidastelemaan ja tekemään väärennökset hitaasti ja huonosti.
Useimmat vangit halusivat mieluummin pysyä hengissä, joten he hylkäsivät Boberin ajatuksen.
– Täällä meillä on katto päämme päällä eikä meidän tarvitse nähdä ihmisten paleltuvan kuoliaaksi. Yritetään ottaa siitä kaikki irti, sanoi tšekkiläinen Artur Tupler.
Pankit vahvistivat setelien aitouden
Kukaan tehtävään valituista vangeista ei ollut aikaisemmin väärentänyt rahaa. He oppivat kuitenkin taitaviksi tekemällä kaiverrus- ja painoteknisiä kokeiluja.
Heidän oli myös selvitettävä puntiin kätketyt turvamerkinnät. Varsinkin niin kutsuttu Britannia-medaljonki eli setelin vasemmassa yläkulmassa oleva naishahmo sisälsi mikroskooppisen pieniä yksityiskohtia ja salaisia merkkejä.
Krüger edellytti täydellistä lopputulosta, ja jokaisella uudella yrityksellä syntyi entistä vakuuttavampia seteleitä.
Painolaattoja kehiteltiin seitsemän kuukauden ajan, kunnes ne vastasivat alkuperäisiä jopa kaksikymmenkertaisena suurennoksena. Setelien numerointi, jonka piti vastata aitojen puntien numerointia, saatiin ratkaistua viimeisenä matemaatikkojen avulla.
Yksi ongelma oli rahojen saaminen kuluneen näköisiksi. Kulumisen myötä painomusteen jälki alkaa imeytyä setelipaperiin, jolloin viivat muuttuvat epäselvemmiksi.
Väärennökset alkoivat näyttää aidosti käytetyiltä vasta, kun musteeseen lisättiin kemikaalia, joka edisti musteen imeytymistä paperiin.
Valmis koe-erä toimitettiin Sveitsiin agentille, joka meni rahojen ja Saksan valtionpankin kirjeen kanssa sveitsiläiseen pankkiin pyytämään lausuntoa setelien aitoudesta. Kun sveitsiläiset todistivat setelien olevan aitoja, agentti pyysi vielä varmistamaan numeroinnin aitouden Englannin pankilta. Myös Englannin pankki vahvisti setelien aitouden.
Krüger ei siltikään ollut tyytyväinen. Vuonna 1943 yksi vangeista lähetettiin vartijoiden saattamana valtionpankkiin Berliiniin vaihtamaan salkullinen väärää rahaa.
Joka ikinen väärä seteli kelpasi valtionpankille aitona tavarana.
Rahaa painettiin kahdessa vuorossa, ja koneet kävivät keskeytyksettä. Painokoneet suolsivat taukoamatta viiden, kymmenen, kahdenkymmenen ja rahantarpeen kasvaessa myös viidenkymmenen punnan seteleitä.
Sairaat teloitettiin
Väärentäjävangit pidettiin täysin eristyksissä muista muuten tupaten täydessä leirissä.
Eräänä päivänä väärentäjien toisen parakin katto syttyi palamaan. Konepistoolein aseistautuneet vartijat eivät päästäneet sammutuskalustoa alueelle eivätkä vankeja ulos. Vankien oli sammutettava palo miten parhaiten taisivat.
Sairastuminen tai onnettomuus saattoi merkitä kuolemaa, sillä operaation paljastumista ei haluttu riskeerata päästämällä väärentäjiä leirin sairastupaan.
Nuori puolalainen opettaja yritti salata tuberkuloosiaan. Eräänä päivänä hän alkoi yskiä verta, sairaus paljastui ja hänet teloitettiin. Kaikkiaan seitsemän sairastunutta teloitettiin, jottei operaatio olisi vaarantunut.
Tavoitetta vaihdettiin
Saksalaiset päättivät, että rahoja ei pudotettaisikaan Britanniaan jo siitä yksinkertaisesta syystä, että Luftwaffella ei olisi riittänyt koneita toteuttamaan operaatiota.
– Se oli hermoja raastavaa aikaa. Tiesimme, että jos setelipaino lakkautettaisiin, ei kestäisi kauankaan, kun olisimme krematoriossa, norjalainen kirjailija Moritz Nachtstern kertoi.
Saksalaiset eivät lopettaneet väärennyshanketta, vaikka alkuperäistä suunnitelmaa ei voitukaan toteuttaa.
Väärennettyä rahaa ei levitettäisikään lentokoneesta, vaan niillä hankittaisiin Saksalle aseita ja raaka-aineita ja maksettaisiin ulkomaalaisille agenteille.
Rahanpesuvastuu annettiin liikemies Friedrich Schwendille. Apureineen Schwend, joka käytti operaatiossa peitenimeä tohtori Fritz Wendig, hoiti provisiota vastaan väärennösten vaihtamisen aitoon valuuttaan ja arvoesineisiin.
Italialaisen aatelisnaisen kanssa avioliitossa oleva Schwend johti rahanpesuoperaatiota Labersin linnasta Meranon läheltä Pohjois-Italiasta. Hänen verkostoonsa kuului noin 50 asiamiestä, jotka veivät väärää rahaa Sveitsiin, vaihtoivat sen pankeissa muihin valuuttoihin ja sijoittivat sitten rahat liiketoimiin puolueettomissa maissa.
Väärää rahaa oli liikkeellä niin paljon, että Englannin pankki pysäytti yli viiden punnan setelien painatuksen.
Punnista aiottiin siirtyä dollareihin
– Hyvät herrat! Tästä päivästä lähtien alamme valmistaa myös dollareita!, huudahti Krüger astuessaan saliin, jossa väärentäjät työskentelivät syksyllä 1944.
Mauthausenin leiristä tuotiin venäjänjuutalainen Solomon Smoljanov väärentämään dollareita. Hän oli koko joukon ainoa ammattimainen väärentäjä.
Dollarien väärentäminen oli vaikeampaa kuin puntien, eikä painaminen ehtinyt päästä kunnolla käyntiin. Vain kahdensadan kappaleen erä sadan dollarin setelin etupuolta saatiin valmiiksi.
Maaliskuussa 1945 tuli käsky purkaa, pakata ja lastata painokoneet ja tarvikkeet junaan. Aikaa annettiin 36 tuntia.
Vangit siirrettiin Redl-Zipfin keskitysleirille Itävaltaan, jossa setelipaino oli tarkoitus pystyttää uudelleen. Krüger tapasi vangit viimeisen kerran.
– Tänään olen vielä univormussa. Kuka tietää, mitä lähipäivinä tapahtuu. Olen antanut määräyksen, että teidät toimitetaan turvaan vapauttamiseenne saakka.
Toukokuun alussa SS määräsi väärentäjät siirrettäväksi Ebenseen keskitysleiriin tuhottavaksi. Vankien siirtoon oli vain yksi kuorma-auto, joten tarvittiin kolme edestakaista matkaa.
Kolmannella matkalla auto hajosi ja viimeiset lähetettiin marssimaan kohti Ebenseetä. Sillä aikaa Ebenseessä vartijat yrittivät komentaa leirin 30 000 vankia tunneleihin, jotka räjäytettäisiin. Vangit yksinkertaisesti kieltäytyivät.
Vartijat epäröivät. Saksa oli käytännössä hävinnyt sodan. He eivät halunneet lisää murhia tililleen. Vartijat alkoivat paeta leiristä.
Kun väärentäjien kolmas ryhmä saapui perille 4. toukokuuta, leiri oli jo vankien hallussa. Kun yhdysvaltalaiset saapuivat 5. toukokuuta, leirin vartiotornissa liehui valkoinen lippu.
Adolf Burger elokuvafestivaaleilla näyttelijä August Diehlin ja Karl Markovicsin kanssa.
Burgerin muistelmiin perustuva elokuva Väärentäjä voitti parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin vuonna 2007. Operaatiota johtanut Krüger esitti 1950-luvulla sotarikosoikeudenkäynnissä väärentäjinä toimineiden vankien lausuntoja, joiden mukaan hänen toimintansa oli pelastanut heidän henkensä. Hänen ei katsottu olleen vastuussa sairaiden vankien teloittamisesta. Krüger kuoli vuonna 1989.
Lisää Historia-julkaisun artikkeleita:
Toinen maailmansota: Alkusysäys, taisteluiden kulku ja päätös
Montako päämajaa Hitlerillä oli?
Dementoitunut 95-vuotias Auschwitz-natsi oikeuteen
Kannibalismi riehui natsi-Saksan keskitysleireillä