Erikoisen näköiset mallit eivät ole vahvoilla Suomessa

Vaaleat kaunottaret ovat tänä päivänä halutuimpia mallimaailmassa.
Julkaistu 17.01.2012 18:00(Päivitetty 09.01.2013 10:26)

Huomio kiinnitetään nykyään helposti mallien laihuuteen, kun käsitellään mallimaailman muoti-ilmiöitä.Mallimarkkinoiden trendeissä ollaan kuitenkin tarkkoja myös monista muista mallien ominaisuuksista kuin pelkästä painosta.

Asiantuntijat kertoivat Helmelle, mitä ominaisuuksia malleissa pidetään tällä hetkellä kaikkein tärkeimpinä niin Suomessa kuin kansainvälisilläkin mallimarkkinoilla.

Tänä päivänä arvostetaan klassisia kaunottaria

Tällä hetkellä halutuimpia malleja ovat klassiset kaunottaret. Klassisten piirteiden lisäksi myös persoonallisuus on äärimmäisen tärkeää nykypäivän mallille.

– Mallimaailmassa haetaan luonnollisen raikkaita ja mielenkiintoisia kasvoja. Tällä hetkellä pinnalla ovat mallit, joilla on pientä särmää, mutta ei kuitenkaan liikaa "edgeä", Jari Leskinen mallitoimisto Paparazzista kertoo.

Myös skandinaavisen kauniit vaaleat hiukset ovat tämän päivän valttikortti mallimaailmassa.

– Halutuimmat mallit ovat persoonallisia, vaaleita, puhdaspiirteisiä ja kauniita tyttöjä, malliemo Marjo Sjöroos, Fashion Team -mallikoulun pääkouluttaja, kertoo.

Taloustilanne vaikuttaa mallien kysyntään

Epävarmat taloudelliset ajat heijastuvat useimmille yhteiskunnan aloille – myös mallimaailmassa kansainvälinen taloustilanne on huomioitu.

– Taloudellisesti epävarmempina aikoina kysyntää on klassisemmille malleille. Asiakkaat haluavat ajattomia malleja, jotka eivät ole liian persoonallisia, Leskinen kertoo

Kun taloustilanne on hyvä, ovat mallitoimistojen asiakkaatkin valmiimpia ottamaan riskejä. Tuolloin persoonallisempien kasvojenkin kysyntä kasvaa. Tarkoitus on tuolloin erottua joukosta.

 Suomen mallikulttuuri poikkeaa osin kansainvälisistä tavoista

Kuva: Shutterstock

Vaaleat kaunottaret ovat tänä päivänä halutuimpia mallimaailmassa.

Verrattuna kansainvälisiin mallimarkkinoihin Suomessa mallien mitoista ei olla armottoman tarkkoja. Hurjasti keskustelua aiheuttava mallien hoikkuus ei ole heijastunut täysissä mitoissa suomalaiseen mallikulttuuriin.

– Suomessa ollaan armeliaampia mallin mittojen suhteen verrattuna isoihin muotimarkkinoihin. Siellä tyttöjen pitää todella olla superhoikkia, Sjöroos kertoo.

Sjöroosin mukaan kansainvälisillä markkinoilla maskuliiniset naismallit ovat erityisen haluttuja. Sama ilmiö ei ole saanut tuulta alleen Suomessa.

Leskisen mukaan Suomen mallimarkkinat ovat viime vuosina kansainvälistyneet hurjaa vauhtia. Kaikki suuren maailman ilmiöt eivät kuitenkaan ole rantautuneet pohjoiseen Suomeen saakka.

– Etnisiä malleja ei täällä käytetä siinä määrin kuin kansainvälisesti, Leskinen tietää

Kasvaako pluskokoisten mallien tarve?

Pluskokoisten mallien kysyntä on ollut tähän saakka hyvin marginaalista. Leskinen painottaa, että vaikka aihe on ollut vahvasti esillä, ei trendi ole vielä merkittävästi vaikuttanut pluskokoisten mallien kysyntään.

– Toisaalta samaan aikaan kysyntää on tullut hieman muodokkaammille sportti- ja alusvaatemalleille, Leskinen muistuttaa.

Mallimaailman asioista ulkopuolisen silmään ammattilaisten pluskokoisiksi kutsumat mallit ovat kuitenkin untuvikon silmään normaalikokoisia.

Täysin toiveita mallien kokoon liittyvien trendien muuttumisesta ei kuitenkaan ole syytä haudata. Ylipaino on merkittävä terveysongelma tämän päivän länsimaisessa yhteiskunnassa, ja ei olisi ihme, vaikka ongelman laajetessa myös mallimaailma kallistuisi vielä enemmän kohti runsaampia malleja.

– Kyllä minä uskon, että isojen tyttöjen koot ovat tulleet jo nyt enemmän esille. Vaikka puhutaan paljon karppaamisesta ja laihduttamisesta, niin kyllä pyöreämpiäkin malleja kaivataan, Sjöroos kertoo.

Lue myös:


AVA

Kuvat: Shutterstock

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle