Melania Trump on monella tapaa hyvin poikkeuksellinen ensimmäinen nainen.
Yhdysvaltojen presidentti on yksi maailman tunnetuimmista ja näkyvimmistä henkilöistä, ja niin on myös aina hänen puolisonsakin. Historian saatossa Yhdysvalloissa on nähty hyvin erilaisia ensimmäisiä naisia, jotka ovat herättäneet erilaisia tunteita omalla ulosannillaan.
Esimerkiksi George H. W. Bushin vaimo Barbara Bush oli erittäin pidetty ensimmäinen nainen, joka ihastutti yhdysvaltalaisia isoäitimäisellä herttaisuudellaan. Barack Obaman vaimo Michelle Obama taas raikasti Valkoista taloa maanläheisellä ja ystävällisellä persoonallaan.
Tällä hetkellä ensimmäisellä presidenttikaudellaan olevan Donald Trumpin vaimo Melania Trump on kuitenkin pysynyt mysteerinä suurelle yleisölle. Melania Trump on ollut jo kolmen vuoden ajan ensimmäinen nainen, mutta hänen elämästään kameroiden ulkopuolella tiedetään poikkeuksellisen vähän.
LUE MYÖS: Valkoinen talo on nyt koristeltu jouluksi – Melania Trump julkaisi kuvia hulppeasta lopputuloksesta
Edellisiin ensimmäisiin naisiin verrattuna Melania Trump on hyvin erilainen. Trump esiintyy julkisuudessa mahdollisimman vähän, hän edustaa erilaisissa tilaisuuksissa vähemmän kuin edellisen presidenttien puolisot, hänellä on vähemmän henkilökuntaa ja hän pitää ylipäätään muutenkin monella tapaa pienempää profiilia.
Melania Trump toimii myös hyvin paljon erillään aviomiehestään Donald Trumpista ja esimerkiksi julkaisee itse sosiaalisessa mediassa omia kannanottojaan, jotka toisinaan ovat ristiriidassa presidentin näkemyksiin.
Trumpien avioliitosta on ollut liikkeellä paljon huhuja, joista joidenkin mukaan Melania Trump ei välttämättä itse edes asuisi Valkoisessa talossa. Mikäli sekä Donald että Melania Trump asuvat saman katon alla, eivät he kuitenkaan läheisten lähteiden mukaan nuku samassa makuuhuoneessa, vaan ensimmäinen nainen asuisi kokonaan eri kerroksessa, kuin aviomiehensä.
Lähde: CNN