Erja Häkkiseltä yllätyspaljastus uusista kuvioista miesystävän kanssa: "Kaikki on muuttunut"

4:13imgKatso koko Erja Häkkisen haastattelu punaiselta matolta.
Julkaistu 13.02.2025 18:45
Toimittajan kuva
Hanna Vaittinen

hanna.vaittinen@mtv.fi

Toimittajan kuva

Iriz Silander

iriz.silander@mtv.fi

@iriziriz

Erja Häkkinen ja Mika Karttunen ovat vihdoin päässeet saman katon alle.

Myös entinen malli ja televisiokasvo Erja Häkkinen oli saapunut torstaina kutsuvierasnäytökseen Finnkinon Tennispalatsiin Aleksi Mäkelän ohjaaman Häjyt 2 -elokuvan ensi-iltaan.

Häkkinen on pitkään asunut ulkomailla, mutta paljasti MTV Uutisten haastattelussa suuresta elämänmuutoksesta.

– Kaikki on muuttunut. Asuin pitkään Monacossa ja Pariisissa, mutta nyt totuttelen uuteen: olen palannut takaisin Suomeen!

Häkkinen kertoo, että paluusta on vain pari viikkoa.

– Lapseni ovat jo aikuisia ja pärjäävät siellä. Mietin, että mitä yksin huvilassani puuhastelen. Täällä on kavereita, eikä voi yksin jäädä sinne istuskelemaan.

– Tein tällaisen päätöksen ja olen todella iloinen, että olen täällä.

Häkkinen kertoo myös miesystävänsä Mika Karttusen vaikuttaneen asiaan. He ovat jo seurustelleet yli kymmenen vuotta, mutta mies on joutunut ravaamaan Suomen ja ulkomaiden välillä.

Häkkinen paljastaa, että etäsuhteelle on tullut nyt loppu kaikkien näiden vuosien jälkeen.

– Nyt olemme saman katon alla, se on uudenlainen jakso ja niin paljon helpompaa. 

Lue myös: Tähtiloistetta punaisella matolla – Häjyt 2 -elokuvan kutsuvieraat saapuivat

Tuoreimmat aiheesta

Erja Häkkinen