Dj ja kauneuskonsultti Suvi Pitkänen ottaa pian irtioton auringon alle.
Dj ja kauneuskonsultti Suvi Pitkänen palasi keväisen eron jälkeen yhteen Marko Sompin kanssa, joka on myös hänen toisen lapsensa Sofielin, 5, isä.
– Yhteenpaluu oli pitkä prosessi ja vieläkin rakennamme tätä ajatusta, sillä mikään ei tapahdu yhdessä yössä. Tekemistä on vielä paljon. Mutta kun on pitkä historia, yhteinen perhe ja rutiinit ja tunteita, niin halusimme antaa niille vielä mahdollisuuden. Sitten ainakin voi sanoa, että kaikki kortit ovat pöydällä ja peli on pelattu, jos tämä ei tästä lähtisi onnistumaan, Pitkänen kertoi MTV Uutisille Gossip Moms -ohjelman mediatilaisuudessa 26. lokakuuta.
Perhe on lähdössä 31. lokakuuta Dubaihin reiluksi kuukaudeksi.
– Lähdemme kokeilemaan elämän rakentamista ilman tietynlaisia häiriötekijöitä toisiin maisemiin. Emme asu Markon kanssa vieläkään yhdessä, joten on suuri muutos, että olemme saman katon alla. Katsotaan nyt kuukausi kerrallaan, mutta vuodenvaihteen jälkeen tulen olemaan siellä enemmän tai vähemmän joko Markon kanssa tai ilman. Hänellä on kuitenkin työ, joka vaatii läsnäoloa Suomessa, Pitkänen kertoi.
Pitkäsen toinen tytär Safina, 9, ei kuitenkaan lähde tälle kuukauden reissulle mukaan. Safinan isä ja Pitkäsen ex-mies on Mr. Finlandina ja Scandinavian Hunks -tanssijanakin tunnettu Teppo Säkkinen.
– Tämä on Safinan kanssa keskusteltu, ja haluan arvostaa hänen mielipiteitään ja toiveitaan. Sovittiin, että hän jää Suomeen mumminsa ja isänsä kanssa. Vuodenvaihteen jälkeen katsomme kuviot uudestaan.
Katso jutun alussa olevalta videolta, miksi Suvi Pitkänen suuntaa Dubaihin.