Ernest Lawson heittäytyi voitokkaasti salsabattleen Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa.
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman yhdeksännessä suorassa lähetyksessä nähtiin poikkeuksellinen lisäys, kun salsabattlessa vastakkain asettuivat ohjelman juontajat Vappu Pimiä ja Ernest Lawson tähtipareista muodostettujen joukkueidensa kera.
Battlen voittajaksi suoriutui Lawsonin Mayores-joukkue. Lawson tunnelmoi MTV Uutisille suoran lähetyksen päätteeksi itse suoritusta edeltäneen treeniviikon olleen hänelle itselleen nostalginen. Vuonna 2021 Lawson kisasi itse TTK:ssa ja lopulta voitti sen parinsa Anniina Koivuniemen kanssa.
– Aivan mahtavan hauskaa oli, en ole nauranut näin paljoa koko syksynä, kuin mitä nauroin tämän viikon aikana näiden hassuttelijoiden kanssa.
Lue myös: Tanssiraati kertoo, ketä tulisi nähdä TTK-parketilla, jos ohjelmasta tehtäisiin All Stars -kausi
Salsa tanssina sen sijaan ei ollut Lawsonille varsinaisesti hyppy tuttuun ja turvalliseen – päinvastoin muistot omalta TTK-kaudelta salsan parista eivät ole parhaimmasta päästä.
– Mehän saatiin meidän kauden huonoimmat pisteet siitä salsasta, Lawson myönsi.
– Salsa ei silloin minun kaudellani ollut mikään vahvuuteni. Lähdinkin tähän enemmän sellaisella revanssi-tyyppisellä hengellä, että nyt lunastetaan, ja olen tosi onnellinen, että tämä meni näin.
Lue myös: Jorma Uotinen pitäytyy sanomasta yhtä legendaarista fraasiaan – kertoo, miksi ei enää aio lausua näitä sanoja TTK-lähetyksessä
Lawson myöntää viikon olleen rankka. Myös sen takia, että hänen vastaansa asettunut juontajapari Vappu Pimiä oli Lawsonin mukaan äärimmäisen kilpailuhenkinen.
– Ja hän antoi sen näkyä. Oikeastaan suurin motivaatio minulle tämän voittamiseen oli, että jos olisin hävinnyt, olisin varmaan joka sunnuntai saanut Vapun tekemiä yön yli -sämpylöitä, joihin olisi kirjoitettu päälle, että "Vappu – salsamestari 2024". Niin nyt, kun kävi näin päin, niin ehkä selviän siitä dissauksesta.
Toisaalta Lawson myöntää, että on itse tässä asiassa samaa maata kuin Pimiä.
– Saattaa olla, että jonkinnäköiset paidat teetän, minulle ja Vapulle sitten semmoiset lahjoitan.
Yllä olevalla videolla Ernest Lawson ja Bess kertovat, millaisia haasteita Mayores-joukkue kohtasi tanssitreeneissään ja Lawson antaa omat neuvonsa Bessille ohjelman kauden lopun lähestyessä.
Alla olevilla videoilla Ernest Lawsonin ja Vappu Pimiän joukkueiden salsabattle-tanssit.
2:03
2:10