ES: Joutsenon henkirikoksen uhri alaikäinen tyttö

31870528
Poliisin lauantaina 31. lokakuuta 2015 eristämä alue Joutsenossa. Poliisi tutkii Lappeenrannan Joutsenossa nuorisotalo Rientolan lähistöllä tapahtunutta epäiltyä henkirikosta.Str / Lehtikuva
Julkaistu 31.10.2015 19:07(Päivitetty 31.10.2015 19:21)

MTV UUTISET

Etelä-Saimaa -lehden tietojen mukaan Joutsenossa tapahtuneen henkirikoksen uhri olisi alaikäinen.

Aiheesta kertoi myös Alibi-lehti.

Lappeenrannan Joutsenossa on ollut tänään käynnissä poliisioperaatio, joka liittyy poliisin mukaan epäiltyyn henkirikostutkintaan. 

Etelä-Saimaan siteeraamien useiden lähteiden mukaan henkirikoksen uhri olisi alaikäinen tyttö. Lehden mukaan henkirikoksen epäillään tapahtuneen Joutsenossa nuorisotalo Rientolan lähettyvillä.

MTV Uutisten tavoittama rikoskomisario ei vahvista lehden tietoja.

– En tiedä, mistä tällaiset tiedot ovat peräisin. Tällä hetkellä poliisi ei voi kertoa tapauksesta enempää tutkinnallisten syiden vuoksi, rikoskomisario Teemu Liikkanen Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta sanoo.

Liikkasen mukaan poliisioperaation vuoksi on eristetty alueita, mutta hän ei ota tarkemmin kantaa siihen, missä operaatio on tehty ja milloin epäilty henkirikos on tapahtunut.

– Tutkinta pyörii parhaillaan ja tiedotamme heti lisää, kun voimme, Liikkanen toteaa.

Juttua päivitetty kello 19.21 rikoskomisarion kommenteilla.

Tuoreimmat aiheesta

Joutsenon teinimurha