Poliisi Joutsenon henkirikokseen liittyvistä huhuista – "Perusteetonta leimaamista vältettävä"

31870557
Kynttilä poliisin lauantaina 31. lokakuuta 2015 eristämällä alueella Joutsenossa. Poliisi tutkii Lappeenrannan Joutsenossa nuorisotalo Rientolan lähistöllä tapahtunutta epäiltyä henkirikosta.Str / Lehtikuva
Julkaistu 31.10.2015 21:41

MTV UUTISET

Sosiaalisessa mediassa on levinnyt väitteitä, joiden mukaan Joutsenossa epäiltyyn henkirikokseen olisi syyllistynyt turvapaikanhakija. 

Lappeenrannan Joutsenossa on ollut tänään käynnissä poliisioperaatio, joka liittyy poliisin mukaan epäiltyyn henkirikostutkintaan. 

Poliisi painottaa tiedotteessaan, että esitutkinnassa ei ole tullut tässä vaiheessa esille mitään sellaisia seikkoja, joiden perusteella epäillyn tekijän olisi syytä epäillä olevan turvapaikanhakija. Poliisi kehottaa sosiaalisessa mediassa kirjoittelevia henkilöitä välttämään perusteetonta ihmisten leimaamista, joista saattaa aiheutua vakaviakin seuraamuksia.

Etelä-Saimaa -lehden tietojen mukaan henkirikoksen uhri olisi alaikäinen tyttö, mutta poliisi ei vahvista väitettä.

Tuoreimmat aiheesta

Joutsenon teinimurha