Esapekka Lappi nousi toiseksi Korsikan MM-rallissa

Esapekka Lappi (1)
Esapekka LappiA. Lavadinho / atworld
Julkaistu 03.10.2015 18:54

MTV SPORT

Esapekka Lappi ja Janne Ferm ovat mukana WRC2-luokan voittotaistelussa Korsikan MM-rallissa, kun rallista on jäljellä sunnuntain kolme erikoiskoetta.

Lauantain ensimmäinen erikoiskoe jouduttiin perumaan perjantain rankkasateiden seurauksena. Lappi ei pienistä muutoksista säikähtänyt, vaan ajoi pohja-ajan päivän ensimmäiselle erikoiskokeelle ja nousi samalla toiseksi WRC2-luokassa.

- Vaikka tänään ei enää satanut, niin eka pätkä oli tosi liukas, kun asfaltti oli paikoitellen märkä ja mutainen rankkasateiden jäljiltä. Ilman ongelmia tai ylimääräisiä tilanteita tultiin varovasti läpi, sanoo Lappi tiedotteessaan.

Toiselle erikoiskokeelle Lappi ajoi toiseksi nopeimman ajan, mutta johdossa ajava ranskalainen Julien Maurin oli pitkällä pätkällä (48 km) peräti 16 sekuntia nopeampi.

- Nyt oli asfalttirallin tuntua, ja tuli jo kuumakin. Tosi siistiä vetää asfalttia. Vaikkei me nyt täysillä tultu, niin kyllä Maurinin aika on tosi kova, kertoo Skoda Motorsportin kuljettaja.

Lappi on jäänyt Maurinista 19 sekuntia, kun taas kolmantena ajava saksalainen Armin Kremer on jäänyt Lapista jo yli minuutin. 

- Pitää hetki miettiä huomista taktiikkaa, pitkä päivä edessä, päättää Lappi. 

Korsikan rallissa ajetaan sunnuntaina kolme erikoiskoetta, joille kertyy yhteismittaa 95 kilometriä. 

Tuoreimmat aiheesta

Ralli