Sinkkulaiva-ohjelmassa eri ikäiset sinkut lähtevät vuorokauden ajaksi laivalle etsimään sitä oikeaa.
Sinkkulaiva-sarja tekee tulevana syksynä paluun. Esko Eerikäinen luotsaaman sarjan jokaisessa jaksossa seurataan romantiikan nälkäistä sinkkua tai sinkkuseuruetta, jotka saapuvat laivalle mieli tulvillaan toivoa uuden ihmisen kohtaamisesta.
– Edellisestä kaudesta on jo reilut 10 vuotta, joten meno on hieman muuttunut. Uudessa Sinkkulaivassa ihmiset ovat rohkeampia ja avoimempia rakkauden suhteen. Kaikki hetket ovat todella aitoja. Arvostan sitä, miten osallistujat olivat sydän auki mukana, Eerikäinen kertoo.
– Oma roolini on myös hieman erilainen kuin aiemmin. Olen osallistujille ystävä, isä, isoveli. Huolehdin, että kaikilla on hyvä olla – kannustan ja rohkaisen.
Lue myös: Esko Eerikäinen paljastaa menestyksen kovan hinnan – työskenteli myös ilmaiseksi: ”Olen ollut radiossa todella vähällä hinnalla”
Ohjelmassa on mukana eri-ikäisiä persoonia, joilla on vuorokausi aikaa löytää uusia tuttavuuksia tai rakkaus.
Kauden korkkaa naisseuraa etsivä huumoriveikko Tommi kaverinsa Eetun kanssa. Heidän lisäkseen kauden mittaan rakkautta etsivät muun muassa TikTokista tunnetuksi tullut, tomcruisemaista komistusta etsivä Arja, siskonsa makutuomariksi mukaan ottanut ujo hurmuri Eetu, Armi Aavikko -fani Ville, Mummotunnelin tarjontaan pettynyt Tarja ja omaa rokkarirakasta etsivä Blind Channel -fani Elsa.
1:24