Töllötuomarit eli MTV Uutisten toimittajat Katri Utula ja Katja Lintunen analysoivat viikon puhutuimmat tv-tapaukset. Tällä viikolla huomio kiinnittyy erityisesti Maajussille morsian -ohjelmaan ja maajussien saamiin kirjeisiin, jotka saavat kaksikolta yksiselitteisen tuomion.
Maajussit etsivät jälleen rakkautta Maajussille morsian -ohjelmassa, ja kauden vastikään nähdyssä toisessa jaksossa kaikki kahdeksan maajussia saivat kauan odottamansa kirjeet.
Simossa asuva maajussi-Ville oli suorastaan hukkua kirjeisiin, eikä kirjekuninkaan tittelistä jäänyt epäselvyyttä.
Kirjeiden sisältö puhuttaa MTV Uutisten Töllötuomareita.
Esimerkiksi maajussi-Tarjan saamissa kirjeissä saattoi olla vain kaksi kokonaista lausetta, ja tällainen toiminta ei saa Töllötuomareilta ymmärrystä.
– Tämä johtuu Tinder-aikakaudesta. Ihmiset eivät enää osaa kirjoittaa kirjeitä, Katja napauttaa.
– Olisi ihan järkyttävää, jos saisin kahden lauseen mittaisen kirjeen. Eihän se kerro sinusta yhtään mitään, Katri jatkaa.
Töllötuomarit uskovat, että elämän rakkaus saattaa jopa sujahtaa ohi siksi, ettei kirjeen tai viestin sisältöön osata panostaa.
– Ilmaiskaa omia tunteitanne, kun kirjoitatte kirjeitä, Töllötuomarit toteavat uunituoreessa videoanalyysissään.
Videolla pohditaan myös Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman tämänvuotista tasoa sekä yhden osallistujan loukkaantumista.
Entä mitä mieltä Töllötuomarit ovat Selviytyjät Suomi -kisan juonittelusta ja Sinkkulaivaa-ohjelman deittailukulttuurista? Ja miten toimii uutuusohjelma Tietäjät tietää? Tämäkin selviää tuoreesta Töllötuomarit-jaksosta.
Katso alla olevasta Töllötuomarit-jaksosta, miksi muutaman maajussin saamat kirjeet saavat Katrin ja Katjan suorastaan liikuttumaan.
13:07