Espanja isännöi kokouksen, jossa pyritään edistämään kahden valtion ratkaisua

LK1309 Pedro Sanchez
Espanjan pääministeri Pedro Sanchez on ollut yksi Israelin Gazaan tekemän hyökkäyksen voimakkaimmista arvostelijoista Euroopassa konfliktin alusta lähtien.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 13.09.2024 06:18

MTV UUTISET – STT

Espanja kertoi isännöivänsä perjantaina Madridissa muslimimaiden ja Euroopan maiden ministerien kokousta, jonka tarkoituksena on edistää kahden valtion ratkaisua Israel–Palestiina-konfliktiin.

Tapaaminen kokoaa yhteen Gazan puolesta toimivien arabi- ja muslimimaiden edustajia, Espanjan ulkoministeriö sanoi lausunnossaan. Ministeriö ei kuitenkaan kertonut tarkemmin, ketkä kokoukseen osallistuvat.

Myös Euroopan unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Josep Borrell on sanonut osallistuvansa neuvotteluihin.

Espanjan pääministeri Pedro Sanchez on ollut yksi Israelin Gazaan tekemän hyökkäyksen voimakkaimmista arvostelijoista Euroopassa konfliktin alusta lähtien.

Hänen johdollaan Espanja muun muassa tunnusti toukokuussa Irlannin ja Norjan kanssa virallisesti Palestiinan valtion. Aiemmin tässä kuussa hän ilmoitti, että ensimmäinen Espanjan ja Palestiinan kahdenvälinen korkean tason tapaaminen pidetään ennen vuoden loppua.

Tuoreimmat aiheesta

Espanja